Cargotec sijoituskohteena
Cargotec sijoituskohteena

Cargotec Oyj – tietopaketti yhtiöstä

Tässä artikkelissa esittelyvuorossa on suomalainen pörssiyhtiö Cargotec Oyj, jonka osaketunnus on CGCBV. Kirjoituksen lopusta löytyy päivitys Cargotecissa 2024 aikana tapahtuvista muutoksista.

Cargotec on perustettu vuonna 2005 kun Kone jakautui kahdeksi eri yhtiöksi. Cargotecin liiketoiminnan juuret ovat siis paljon syvemmällä kuin vuodessa 2005, koska itse liiketoiminta oli jo olemassa ennen Cargotecin perustamista.

Cargotecin pääasiallinen toimiala on teollisuuskoneet. Yhtiön tuotteita ovat älykkäät lastinkäsittelykoneet ja -laitteet, joita toimitetaan laivoihin, satamiin, terminaaleihin ja lähikuljetuksiin. Cargotecin tuotemerkkejä ovat MacGregor, Kalmar ja Hiab, jotka ovat kaikki markkinajohtajia omilla toimialoillaan. Alla olevassa videossa Cargotecin talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Puolakka kertoo selkeästi Cargotecista yhtiönä ja sijoituskohteena. Suosittelen katsomaan.

Cargotecin tuotteiden avulla pidetään tavaravirta liikkeessä ympäri maailmaa.

Cargotecin visiona on tulla kestävien tavaravirtojen markkinajohtajaksi. Esimerkiksi Kalmar tarjoaa lastinkäsittelyratkaisuja satamiin ja logistiikkakeskuksiin ja erilaisiin teollisuustehtaisiin. Maailmassa liikkuu vuosittain n. 850 miljoonaa konttia ja näistä noin 25 % käsitellään Kalmarin toimittamien ratkaisujen avulla. Kun taas joka toisessa seilaavassa kauppalaivassa on jokin MacGregorin tuottama ratkaisu.

Globaali lastinkäsittelyratkaisuihin erikoistunut yhtiö

Cargotecilla on liiketoimintaa yli sadassa eri maassa ja henkilöstöä noin 11 000. Tällä hetkellä yhtiön liikevaihdosta n. 64 % tulee uusien laitteiden myynnistä ja n. 36 % huoltopalveluista. Jatkossa tavoitteena on nostaa huoltopalveluiden lukema 40 prosenttiin. Eniten liikevaihtoa tulee Kalmarista n. 47 %, Hiabista 33 % ja MacGregorista 20 %. (Luvut otettu yllä olevasta videosta)

Kone kytköksen myötä Cargotecin suurin omistaja on Herlinin suku, joka omistaa yhtiöstä n. 66 %. Muun muassa Ilkka Herlin omistaa yhtiöstä 14 % ja Ilkka Herlin on myös yhtiön puheenjohtaja. Tästä linkistä pääset tutkimaan Cargotecin suurimpia osakkeenomistajia.

Yhtiön kasvuajureita ovat konttiliikenteen kasvu, rakentamisaktiviteetti, automaatio ja digitalisaatio.

Cargotecin kilpailuedut:

  • vahvat ja tunnetut brändit
  • kattava automaatiotarjonta – yhtiö on toimittanut yli 20 täysin automatisoitua konttisatamaa ympäri maailmaa
  • teknologiajohtajuus – yhtiö investoi joka vuosi suuria summia tuotekehitykseen (n. 3-3,5 % liikevaihdosta)
  • uskolliset asiakkaat ja pitkät asiakassuhteet

Cargotecin ja Konecranesin fuusio kaatui

Yksi puhuttava tekijä on ollut Cargotecin ja Konecranesin fuusio, josta ilmoitettiin vuoden 2020 lopulla. Fuusio kuitenkin peruttiin vuoden 2022 keväällä, koska Yhdistyneen Kuningaskunnan kilpailu- ja markkinaviranomainen eli CMA on estänyt Konecranesin ja Cargotecin sulautumisen. Hyvin nopeasti fuusion peruuntumisen jälkeen Cargotec julkaisi päivittyneen strategiansa, jonka voit käydä lukemassa tästä linkistä.

Cargotec ja vastuullisuus

Cargotec on painottanut toiminnassaan vastuullisuutta alusta lähtien (toki mikäpä yhtiö ei näin tekisi…). Yhtiö haluaa ottaa monipuolisesti huomioon niin ympäristön, ihmiset, yhteiskunnan kuin myös hyvän hallintotavan. Cargotec on asettanut kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja ympäristön kannalta yhtiö haluaa mm. tarttua kiinni päästöihin ja suunnata kohti vähähiilistä taloutta.

Yhtiö allekirjoitti vuonna 2021 SSAB:n kanssa sopimuksen, jonka myötä yhtiöt tulevat kehittämään fossiilivapaita teräsrakenteita, joita käytetään mm. Cargotecin omissa tuotteissa. Lue lisää.

Turvallisuuden kannalta Cargotec pyrkii mm. vähentämään työtapaturmia ja kuolemia, jotka ovat melko yleisiä – noin joka viides päivä satamissa kuolee yksi henkilö. On olemassa vaarallisia työympäristöjä, joihin Cargotec voi vaikuttaa ja tehdä älykkäiden laitteiden avulla työympäristöistä turvallisempia. Lue lisää

Cargotecin haasteet

Tällä hetkellä Cargotecin haasteena ovat toimitusketjujen ongelmat ja komponenttipula. Esimerkiksi vuoden 2021 viimeisellä kvartaalilla toimitusviivästykset söivät Cargotecin liikevaihtoa ja viivästyksillä oli 80 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevaihtoon. Vuonna 2021 yhtiö sai ennätyksellisen määrän tilauksia, mutta toimitusvaikeudet ja komponenttipula ottivat omansa. Haasteiden myötä liikevaihto kasvoi vain 2 prosenttia.

Cargotecin kilpailijat

Alla kuvakaappaus Cargotecin sivuilta, jossa he ovat listanneet suurimmat kilpailijansa:

Lähde: Cargotec.com/fi

Yhtiön muita tavoitteita

Läpimurtotavoitteeksi yhtiö sanoo haluavansa mahdollistaa sujuvan arjen älykkäillä tavaravirroilla. Kuten aiemmin mainittu, yhtiön visiona on olla kestävien tavaravirtojen markkinajohtaja. Yhtiö pyrkii mittaamaan läpimurtotavoitettaan kestävän kehityksen ja kannattavan kasvun kautta. Ilkka Herlin painottaa, että tulosta halutaan tehdä vastuullisesti.

Konkreettisempana tavoitteena yhtiö haluaa vähentää hiilidioksidipäästöjä miljoonalla tonnilla vuoteen 2024 mennessä. Tällä hetkellä 30 % maailman hiilidioksidipäästöistä liittyy materiaalivirtoihin. Cargotec toimii tavaravirtojen ytimessä, jolloin yhtiöllä on mahdollisuus vaikuttaa niin omaan tekemiseen kuin myös asiakkaidensa. Yhtiön toimintaan ja tuotteiden kehitykseen vaikuttaa myös asiakkaiden ympäristötavoitteet, jotka ohjaavat yhtiön investointeja.

Alla oleva listaus on suora lainaus Cargotecin sivuilta ”Taloudelliset tavoitteet”:

  • Kasvu nopeampaa kuin markkinoiden kasvu
  • Cargotecin liikevoittomarginaali 10 prosenttia 3–5 vuoden kuluessa
  • 40 prosenttia liikevaihdosta huolto- ja ohjelmistoliiketoiminnasta, vähintään 1,5 miljardia euroa 3–5 vuoden kuluessa
  • Kasvava osinko, joka on 30–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta, osingon maksaminen kahdesti vuodessa
  • 15 prosentin tuotto sijoitetulle pääomalle (ROCE) 3–5 vuoden kuluessa
  • Nettovelkaantumisaste (gearing) alle 50 %

Cargotec osingonjako

Yllä olevassa taloudelliset tavoitteet -listassa kävi ilmi, että Cargotecilla on tavoitteena jakaa kasvavaa osinkoa 30-50 % osakekohtaisesta tuloksesta. Osingonmaksu tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. Alla olevasta kuvasta näet osinkohistoriaa lähivuosilta. Tästä linkistä pääset lukemaan Cargotecin osinkopolitiikasta.

Kuva: https://fi.investing.com/

Cargotec on suhdanneherkkä eli syklinen yhtiö. Liikevaihto ja tulos heiluu vahvasti bkt:n kehityksen mukana eli kurssi liikkuu herkästi maailmantalouden suhdanteiden mukana.

Lähde: Nordnet.fi

Yhtiön tarkempia tunnuslukuja ja talousnumeroita voit tutkia esimerkiksi Nordnetissä. Siirry Nordnetiin!

Lähiaikojen muutokset – päivitys kesä 2024

Cargotecin liikevaihdoltaan suurin liiketoiminta Kalmar irtoaa Cargotecista tämän vuoden heinäkuussa itsenäiseksi pörssiyhtiöksi. Tämän myötä Cargotecin osakeomistajien salkuissa näkyy myöhemmin myös Kalmar.

Lisäksi MacGregor-liiketoiminnan myymisestä on puhuttu jo tovi ja kun se on todennäköisesti myyty vuoden 2024 loppuun mennessä, Cargotecista jää jäljelle vain Hiab. Tämän myötä yrityksen nimi todennäköisesti muuttuu Hiabiksi ja näin ollen Cargotec jää historiaan. Lisätietoa löytyy Kauppalehden sivuilta (tilaajille).

Aloita sijoittaminen Nordnetissä!

Nordnet on yli 500 000 suomalaisen sijoittajan valinta.

Sijoita osakkeisiin tai aloita rahastosijoittaminen vain 15 eurolla!

*Sisältää kaupallisen linkin

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Picture of Merita

Merita

Tervetuloa blogiini!

Olen @naisetpuhuurahasta tiimin perustaja ja intohimoinen rahapuheen kasvattaja.

Sijoittamisen aloitin vuonna 2013 eli tänä vuonna tuli täyteen kymmenen vuotta.

Blogissa pääset seuraamaan sijoitusmatkaani sekä salkkuni ja tavoitteideni kehittymistä.

Seuraa Instagramissa
Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Meritan aiemmat postaukset

Laatuyhtiöt sijoituskohteena

Kauppalehti listasi top 10 suomalaista laatuyhtiötä. Laatuyhtiöt ovat yrityksiä, jotka ovat pitkällä aikavälillä tuottaneet paremmin

Suurenmoinen seitsikko

Mikä ihmeen suurenmoinen seitsikko?

Osakemarkkinoihin tutustuessa törmää takuuvarmasti seuraavaan: ”Magnificent seven” tai ”Mag 7”, joka tarkoittaa karkeasti suomennettuna suurenmoista

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.