Naiset puhuu rahasta

Olemme tehneet yhteistyötä useiden arvostettujen kumppaneiden kanssa ja näkyneet eri medioissa:

sijoittaminen säästäminen

Liity sisäpiiriin

Sisäpiiriläisenä kuulet ensimmäisten joukossa meidän uusista tapahtumista ja kursseista. Liity mukaan syöttämällä alla olevaan lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi. Emme lähetä spämmiviestejä tai jaa tietojasi kolmannelle osapuolelle. 

TIIMI

Kaikki lähti liikkeelle yhdestä henkilöstä ja keväällä 2020 perustetusta Instagram-tilistä. Tavoitteena oli alusta alkaen keskittyä selkeään rahapuheeseen, koska jargonia kyllä kuuli esimerkiksi sijoittamisesta mielin määrin, mutta selkokielinen puhe oli siihen aikaan varsinkin somessa vähäistä. 

Vuoden aikana tiimi kasvoi yhdestä kolmeen henkilöön, ja myös tiimin tavoitteet sen mukana. Nyt meitä on yhteensä yhdeksän upeaa naista – Merita, Päivi, Moona, Piia, Maria, Laura, Annimaija, Paula ja Virva!

Missio

Tärkein missiomme on auttaa lisäämään rahapuhetta varsinkin naisten keskuudessa. Puheen lisääntymisen myötä mahdollisimman moni voi havahtua tutkimaan omaa taloutta ja rahakäytöstä.

Intohimomme on puhua sijoittamisesta, säästämisestä ja vaurastumisesta, unohtamatta kuitenkaan taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmaa. Meille on tärkeää, että tietoa tuotetaan ja jaetaan vuorovaikutuksessa ja tarpeesta.

“A strong woman is someone who raises other women up instead of tearing them down.”

naiset sijoittaa, rahapuhe, sijoittaminen

Blogi

Blogin puolelta löydät kattavasti mm. säästämiseen, sijoittamiseen, vaurastumiseen ja budjetointiin liittyviä kirjoituksia. 

Tapahtumat

Naisten sijoitusilta – ti 10.9.2024 Seinäjoki / Ruuhikoski Golf

Järjestämme yhdessä Nordean Seinäjoen konttorin kanssa naistenillan, jossa aiheena on oman varallisuuden hoitaminen. 

tapahtumat, webinaarit naiset puhuu rahasta
sijoittaminen verkkokurssi

ilmaiset kurssit

TULOSSA! Pyrimme tarjoamaan kattavasti hyödyllisiä, ilmaisia verkkokursseja, jotka ovat kaikkien saatavilla. Kurssien avulla opit taloudenhallinnasta, säästämisestä ja sijoittamisesta. 

Ota yhteyttä

Kiinnostaako yhteistyö? Haluatko antaa palautetta? Lähetä meille viestiä alla olevan lomakkeen avulla tai Instagramin kautta. 

[instagram-feed feed=2]