kunpa olisin tiennyt
kunpa olisin tiennyt

Kunpa olisin tiennyt…

Olen nyt 34-vuotias. Vielä tänä vuonna 35, mutta koska olen joulukuun lapsi, saan nauttia vielä pienemmästä ikäluokasta muutaman kuukauden. Tutustuessani elämään, tässä 34-vuoden aikana, on mieleeni tullut useitakin hetkiä, jolloin mietin ”kunpa olisin tiennyt tästä, silloin kun olin nuorempi”. Sen sijaan, että veisin nämä viisaudet hautaan kanssani, päätin jakaa kaksi. Ehkä tämän tekstin lukee joku 14- tai 24-vuotias, jolla on vielä toivoa ja aikaa jäljellä.

Sijoittamisen voi aloittaa 15€/kk

Viidellätoista eurolla kuussa voi tulla kuukausisijoittaksi! Esimerkiksi Nordnet palvelussa, jossa sijoittamiseen ei kulu merkintä- ja lunastuspalkkioita ja alkuun pääsee 15€/kk. Aloitin itse oman pankkini rahastosäästäjänä 50€/kk ollessani äitiyslomalla. Vuosi taisi olla 2013 tai 2015, en muista, elin silloin huuruista pikkuvauva-arkea. Tästä pääset lukemaan siitä ja miten kasvatin kuukausittaista sijoitussummaa.

Kunpa vain olisin tiennyt rahastosäästämisestä aiemmin! Kunpa olisin tiennyt tästä korkoa korolle -ilmiöstä ja talletusmuodosta, jossa on mahdollisuus kasvattaa säästösummaa. Koska jossittelu on parasta (not) niin, miettikää JOS olisin sijoittanut 15-vuotiaana rippilahja- ja kesätyörahani (yhteensä n. 2000€) rahastoihin. Voisin nyt 35-vuotiaana nostaa rahastosta n. 8000€ (7%vuosituotolla laskettuna). Siis, vain sillä yhdellä teolla olisin muuttanut 2000€ à 8000€. Sen sijaan, hassasin nuo rahat 15-vuotiaana, eikä tirintarin tietoa mitä niillä sain.

Taannoin luin ostamaani Merja Mähkän opusta, jossa selitetään kaikki rahastosijoittamisesta.  Jos et uskalla vielä aloittaa rahastosijoittamista, lue ensin THE kirja. Tilaa se lähimpään kirjakauppaasi tai sitten esimerkiksi täältä. Väitän, että kirjan jälkeen sinäkin ymmärrät rahastosijoittamisesta sen verran, että uskallat aloittaa.

Minua rahastosäästämisessä motivoi tuo pitkäaikainen tuotto-odotus ja korkoa korolle ihmeen vaikutus. Joka vuosi sijoitettuun summaan lisätään korko, eli tuotto. Tuotto tarkoittaa sitä summaa, jonka saat, sijoitettujesi rahojesi päälle. Eli, ostaessasi rahastoa/osakkeita tietyn kappalemäärään, leikitään, että 50 yksikköä rahastoa 100 eurolla. Vuoden päästä markkinat ovat tehneet tehtävänsä ja nämä 50 yksikköä ovat jo 110€ arvoisia. Tuottoa on siis kertynyt 10€. Kun sitä tuottoa, eli 10€ ei nostakaan pois rahastosta, vaan jättää sen pyörimään, eli sijoittaa sen uudelleen, seuraavana vuonna tuottoa tulee jo sille alkuperäiselle 100 eurolle, mutta myös sille viime vuoden tuotolle 10 eurolle. Ymmärsitkö?

Näin pikkuhiljaa, lumipalloefektin lailla, ajan kuluessa, korkoa korolle -ilmiö kerryttää enemmän ja enemmän sijoituksia sinulle. Lisäksi tähän lumipalloon voi lisätä kierroksia, eli rahaa, esimerkiksi joka kuukausi ja kasvattaa pottia sekä hajauttaa sijoittamista aika perusteisesti.  

Huomaan tässä kirjoittaessani, että asiaa on todella vaikea selittää auki. Voit lukea tästä naiset puhuu rahasta blogitekstistä paremmin. Tai voit ymmärtää asiaa paremmin, kun leikit vaikkapa tämän Danske Bankin säästölaskurin kanssa. Sijoita laskuriin 50€ 20 vuoden ajan ja näet laskurista paljonko 20 vuoden kuluttua sinulla on säästettyä pääomaa (12000€) ja sen lisäksi paljonko arvioitua tuotto-oletusta, eli paljonko korkoa korolle -ilmiö on paiskinut rahoillesi töitä (6252€). Yhteensä 50€ rahastosäästämisellä kuukausittain, voit olettaa, että 20 vuoden päästä sinulla on yhteensä 18 252€. Mahtavaa!

En haluaisi millään kirjoittaa tähän disclaimeria, että tottakai on olemassa mahdollisuus, että sijoitetut rahat on mahdollista menettää. Esimerkiksi nyt 10/2022 eletään aikamoista alamäkeä sijoituskentillä. Joten kirjoitan sen disclaimerin, ettei kukaan ikinä sijoittaisi mihinkään sellaisia rahoja, joita tarvitsee tämän hetken elämässä tai lähivuosien aikana. Se summa, millä lähteä rahastosäästämään, pitää olla sellainen summa, jonka voisit periaatteessa vain antaa pois. Täältä Nordean sivuilta voit lukea säästämisestä ja sijoittamisesta epävarmana aikana.

Itse ajattelen, että saan tällä hetkellä rahastoja halvemmalla ja nyt on oiva aika jatkaa rahastosijoittamista, joka on kuitenkin melko riskitöntä, sillä rahastoissa on mukana aina useampia yrityksiä, joten yhden konkurssi ei syö koko rahastoa. Kunpa vain olisin tiennyt tästä ilmiöstä 20 vuotta sitten!

Aloita kuukausisijoittaminen Nordnetissä!

Äitiyslomat tiputtavat 20% tuloista

Äidit pitävät perhevapaista edelleen noin 90%. Naisten palkkaeuro on 0,84€. Pääomatuloissa naisen euro on 0,45€. Yrittäjistä vain kolmasosa naisia. Voit katsoa Danske Bankin lasikatto lompakossa videon tästä. Valtaosan perhevapaista pitää naiset.

Luin, että tanskalaisen tutkimuksen mukaan, äidin tulot tippuvat 20% alemmalle tasolle, mitä ne olisivat olleet ilman lapsen saantia. Toistan: ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen, pitkällä aikavälillä, äidin tulot tippuvat 20 % alemmalle tasolle. Äidit eivät osallistu työmarkkinoille yhtä innokkaasti ja esimerkiksi jäävät ilman ylennyksiä tai sanovat uramahdollisuuksille ”ei” perhe-elämän vuoksi. Lasten saannin jälkeen naiset tekevät pienempiä työtunteja, eikä palkka ei nouse lasten saannin jälkeen. Tanskalaista tutkimusta pääset lukemaan tästä.

En kirjoita, että kunpa olisin tiennyt tämän, olisin jättänyt lapset haaveilematta. Eihän lapsia ja rahaa voi verrata keskenään. Onneksi tiedän tämän nyt. Emme yrittäjäpuolisoni kanssa jakaneet vanhempainvapaata, vaan minä pidin kaikki mitä irti sain. Mahtoiko puolisoni pitää isyyslomaa toisesta lapsesta ollenkaan? Onneksi voin vielä vaikuttaa muutaman vuoden eläkekertymääni ja tehdä töitä ajatellen tulevaisuuden eläkettäni.

Toivottavasti sinä lukija jaat vanhempainvapaan ja pidät huolen, ettet tipu työelämän junasta lapsia saadessa. Perhevapaa uudistui syyskuussa 2022 ja näin ollen ainakin yrittää mahdollistaa paremmin tasa-arvoisempaa perhevapaiden jakamista ja täten ehkäistä äitien putoamista työelämän rattaista. Vaikkakin se on jokaisen oma asia, miten kauan lasta kotona kasvattaa äitiysloman jälkeen, tahdon rohkaista jokaista miettimään, millaisen loven hoitovapaalla oleminen talouteen tekee. Jos et välitä siitä silloin, välitätkö siitä vanhempana? Olisiko esimerkiksi osa-aikainen työskentely vaihtoehto?

Kunpa itse olisin tiennyt.

No, nyt tiedän. Ja niin tiedät sinäkin.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Laura

Laura

Laura on oman elämänsä innostuva puuhastelija. Sanavalmis riskinottaja, joka nauttii hyvästä, koruttomasta arjesta ja haaveilee enemmästä. Raha on hallinnut Lauran elämää aina, sillä sitä ei ole ollut ja juuri siksi siitä on ihana puhua ja kirjoittaa. Kahden tytön äitinä Laura haluaa olla mukana rikkomassa lasikattoja. Laura on nyt opintovapaalla palkkatöistä, toimii sairaanhoitaja-yrittäjänä sekä virittelee muuta yritystoimintaa. Luonto, sauna, uni, perhe ja ystävät olisivat ne viisi asiaa, joita ilman Laura ei selviäisi.

Seuraa Instagramissa

Kuuntele Lauran Elämäni yrittäjänä -podcastia

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Lauran aiemmat postaukset

hajauta tulot

Hajautatko tulosi?

Hyvänen aika miten paljon mua ahdistaa raha-asiat juuri tänä syksynä. Oman instani mukaan, en ole

kesäkulut

Kesäkulut osa 1.

Meille on tulossa KAIKKIEN AIKOJEN KESÄ! Tai no, ehkä viime vuoden kesä oli KAIKKIEN AIKOJEN,

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.