Säästämistä tai sijoittamista koskevia artikkeleita, henkilökuvia tai vaikuttajien julkaisuja lukiessa törmää usein pohdintaan siitä, miten rahaa on kirjoittajan lapsuudenkodissa käsitelty, onko siitä puhuttu tai miten paljon tai vähän sitä on ollut käytettävissä. Näitä erilaisia tarinoita yhdistää se, että jokaisessa niistä on lopulta jostakin syystä tai jonkin asian vaikutuksesta tehty päätös aloittaa säästäminen tai ainakin omien kulutustottumusten tarkastelu ja mahdollisesti myös sijoittaminen.
Miten sitten rahasta tulisi puhua tai miten sitä tulisi käsitellä lapsen kanssa, jotta yhä useamman kohdalla tarina johtaisi edellä mainitun kaltaiseen toimintaan? Olisi melko elitististä ja yksinkertaistavaa olettaa, että jokaisessa kodissa voitaisiin niin halutessa puhua rahasta enemmän ja kannustaa lapsia järkevään rahankäyttöön ja esimerkiksi pitkäjänteiseen säästämiseen. On monia syitä sille, miksi edelleen erityisesti nuorten aikuisten joukossa on hyvin paljon maksuhäiriömerkintöjä ja miksi pikavippejä ottavat huomattavissa määrin nuoret aikuiset. Siksi onkin tärkeää, että herkkää aihetta käsitellään ilman syyllistämistä tai jonkin ”ainoan oikean tavan” tuputtamista.
Lapsista ja säästämisestä tai sijoittamisesta puhutaan hyvin usein siitä näkökulmasta, millä tavoin kukakin säästää omille lapsilleen tai miten lapselle olisi järkevintä sijoittaa. Tämä on sinänsä looginen keskustelunaihe ja lähtökohta, sillä alle 15-vuotiaat eivät voi näitä ratkaisuja tehdä itse ja 15 vuotta täyttäneetkin tarvitsevat esimerkiksi säästämisen ja sijoittamisen sopimusta varten huoltajan suostumuksen. Näiden rinnalla on kuitenkin hyvin olennaista se, että lapselle opetetaan myös rahaan liittyviä perustietoja ja -taitoja, jotta hän sitten tulevaisuudessa osaa huolehtia omasta taloudestaan ja hoitaa hänelle kerrytettyä varallisuutta järkevällä tavalla. Lisää lapselle säästämisestä voi lukea esimerkiksi täältä sekä täältä
Rahataitojen oppiminen koulussa
Rahataidoista (tai oikeastaan mistä tahansa yksilön tai yhteiskunnan kannalta merkittävästä tiedosta tai taidosta) puhuttaessa usein suunnataan katsetta myös kouluun ja siihen, millaisia oppiaineita siellä pitäisi olla ja mitä kaikkea tietyn ikäluokan kanssa pitäisi käsitellä. Joissain puheenvuoroissa on jopa esitetty taloustaitoja omaksi oppiaineekseenkin. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on kuitenkin jo olemassa rahataitojen sekä kulutuskäyttäytymisen opettamiseen liittyvät tavoitteet ja sisältöalueet eri luokka-asteille. Esimerkiksi 4.–6. luokan yhteiskuntaopin oppiaineen tavoitteisiin kuuluu muiden muassa ”oppilaan tukeminen oman rahankäytön sekä kulutusvalintojensa perusteiden ymmärtämisessä”. Tässä ollaankin mielestäni lapsille suunnatun rahakasvatuksen ytimessä; lisätään lapsen ikätasolle sopivalla tavalla hänen ymmärrystään siitä mistä raha tulee, mitä sen avulla on mahdollista saavuttaa ja miten rahaa tulisi käyttää sekä oman talouden että muun muassa ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Suurin osa tästä työstä tehdään ihan arkisessa elämässä perheyhteisön sisällä ja osana tavallisia arjen toimintoja.
Jokainen lapsi ja nuori on erilainen ja jokaisessa perheessä on omat taustansa ja kulttuurinsa, jotka vaikuttava siihen, miten rahasta puhutaan tai ei puhuta. Tietyt pääperiaatteet rahapuheen ikätasoisesta etenemisestä ovat kuitenkin useimpien kohdalla toimivia ohjenuoria; ei puhuta 5-vuotiaalle vielä sijoittamisesta tai pääomaveroista, vaan käsitellään säästämistä ja kuluttamista esimerkiksi viikko- tai syntymäpäivälahjarahojen avulla. Voi lähteä lapsen kanssa yhdessä miettimään, että jos hän nyt saa 10 euroa, käyttääkö sen kaiken heti karkkiin vai ostaako kenties herkkuja pienemmän määrän muutamalla eurolla, ja laittaa loput säästöön ja näin kasvattaa säästössä olevaa rahasummaa vaikkapa jotakin isompaa lelua varten? Tämä opettaisi paitsi havaitsemaan rahan arvon, myös pitkäjänteisyyttä ja omien tarpeiden ja mielihalujen tyydyttämisen lykkäämistä (eng. delayed gratification).
Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty, mutta vaikka lapsi päätyisikin kaikesta huolimatta laittamaan rahansa sileäksi saman tien, on asia kuitenkin otettu puheeksi, ja jollakin toisella kerralla lapsi saattaa oma-aloitteisesti alkaa miettiä rahan säästämistä. Yläkouluikäiselle ja mahdollisesti jo ensimmäistä kertaa kesätöitä tehneelle nuorelle voikin sitten puhua työnteon merkityksestä, oman talouden hallinnasta sekä säästämisestä ja sijoittamisestakin jo paljon laajemmin. Avoin rahapuhe tukee lapsen ja nuoren konkreettisen rahankäytön opettelun lisäksi myös rahan arvon ymmärtämistä sekä taloudellisen itsenäisyyden kehittymistä.
Rahataidot ovat monien muiden taitojen ohella niitä, joiden oppiminen lapsuudessa kantavat hyvin usein aikuisuuteen asti ja edistävät yksilön hyvinvointia. Järkevällä tavalla hoidettu oma talous luo turvallisuuden tunnetta ja vapauttaa voimavaroja muille elämän osa-alueille. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämän päivän lapset myös siirtävät omat asenteensa ja tietonsa eteenpäin, minkä vuoksi myös on tärkeää, että puhetta rahasta ja siihen liittyvien taitojen opetusta ja opettelua lisättäisiin jokaisessa kodissa.
