naiset puhuu rahasta

Miksi on tärkeää, että naiset puhuu rahasta?

Olin todella innoissani, kun huomasin Naiset puhuu rahasta -Instatilillä kysymyksen seuraajille: kiinnostaako blogiin kirjoittaminen? Laitoin heti viestiä kiinnostuksestani asiaa kohtaan, ja heti seuraavana päivänä viestin laittamisesta sainkin jo yhteydenottoa. Pidimme lyhyen palaverin asiasta muutaman päivän päästä yhteydenotosta, ja pian kuulin pääseväni mukaan kirjoittamaan blogiin. Tämän jälkeen aloin saman tien kirjoittaa ensimmäistä blogitekstiä. Olin todella innoissani, kun pääsin osaksi tällaista yhteisöä, joka keskittyy itselle niin tärkeään aiheeseen: puheeseen rahasta ja rahaan liittyvistä asioista.

Ensimmäisenä mieleeni nousi ajatus kirjoittaa tällä yritysten tilinpäätöstiedoista sekä osavuosikatsauksista, koska nämä ovat olleet itselläni tiiviissä seurannassa tähän aikaan vuodesta. Naiset puhuu rahasta -brändiä tarkemmin pureskellessa aloin kuitenkin miettiä, että meneekö tuo aihe vähän liian syvään päätyyn heti aluksi, varsinkin näin amatöörisijoittajan kynästä kirjailtuna. Samalla aloin miettiä koko brändiä ”Naiset puhuu rahasta”, ja sitä, miksi ydinajatuksena on, että nimenomaan naiset puhuvat rahasta. Miksi aiheena ei ole vaikkapa ”puhutaan rahasta” keskittymättä sen tarkemmin vain naissukupuoleen? Asiaa kuitenkin hetken pidempään mietittyäni löysin ensimmäiseksi blogikirjoitukseni aiheeksi nimenomaan sen, miksi on tärkeää, että nimenomaan naiset puhuvat rahasta.

Naiset ja päätäntävalta rahasta

Haluan taustoittaa kirjoitustani sillä, että koen vahvasti olevani tasa-arvon kannattaja. Vaikka varmasti omaan vielä joitakin ajatusvinoumia ja toimin tai ajattelen osin esimerkiksi kasvatuksen tai ympäristönkin vaikutuksesta tietyllä kaavalla, pyrin tekemään tasa-arvon puolesta arjessa edistämistä kummankin sukupuolen tasa-arvon mahdollisimman hyvin huomioiden ja tasa-arvoa toivoen. Ja pyrin kehittymään näissä asioissa jatkuvasti. Tiedostan, ettei aina ole kyse siitä, että naiset olisivat huonommassa asemassa miehiin nähden. Esimerkiksi Suomessa isät ovat edelleenkin usein alakynnessä huoltajuusasioissa suhteessa äiteihin – eivät aina, mutta valitettavan usein äidin ajatellaan edelleen automaattisesti olevan parempi vanhempi. Onneksi asiassa on tapahtunut edistystä ja toivon mukaan tilanne tasoittuu lähitulevaisuudessa niin tässä asiassa, kuin monessa muussakin tasa-arvoasiassa. Nyt kuitenkin kirjoitan blogitekstiä teeman ”Naiset puhuu rahasta” alla.

Miksi siis korostaa naisten rahasta puhumista? Pohdin asiaa pitkään, mutta asiaa mietittyäni koin, että moni asia tukee sitä, miksi on syytä korostaa myös naisten rahasta puhumista. Seuraavia asioita lukiessa kannattaa huomioida, että asiat eivät toki ole mustavalkoisia ja asioissa on monia eri puolia, mutta esitän ne nyt hiukan yksinkertaistaen.

Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna naiset eivät ole pitkään olleet asemassa, jossa heillä olisi ollut mahdollisuus päättää siitä, mihin he rahaa käyttävät. Ennen perheen päänä ja päättäjänä pidetty mies on ollut se, joka on saattanut tuoda rahan taloon tai ainakin tienannut naista enemmän. Tämän myötä myös päätökset siitä, mihin raha sijoitetaan, on ollut usein poissa naisten käsistä. Lisäksi naiset eivät välttämättä ole edes ansainneet juurikaan rahaa, etenkään, jos ajatus on ollut, että nainen hoitaa kodin ja lapset, ja mies käy töissä ja tuo rahan taloon. Naiset ovat ehkä laatineet budjetteja siitä, mihin miehen perheelle ansaitsemat talousrahat käytetään. Tai naiset ovat käyneet pienempipalkkaisessa tai osa-aikaisessa työssä, mutta harvemmin suurin osa perheen rahoista on tullut naisen ansaitsemana. Tämä kaikki edellä mainittu voi kuulostaa hiukan kärjistetyltä, mutta osalle edellä mainitun kaltaiset asiat ovat olleet täyttä totta, ja niiden jälkivaikutukset näkyvät siellä täällä edelleenkin – asenteissa ja ajatusmalleissa. Onneksi nykyään asiat ovat toisin – monellakin tavalla. Ainakin meillä naisilla on mahdollisuutta enemmän vaikuttaa siihen, millaisen roolin haluamme yhteiskunnassa ottaa, ja miten rahaa perheessä tai omassa taloudessa käytetään.

Kovin montaa sukupolvea ei ole vielä eletty siten, että tytöille puhuttaisi samalla tavalla raha-asioista kuin pojille, tai että esimerkiksi suvun tai perheen yrityksen hoito siirtyisi pojan sijaan ensisijaisesti tyttärelle. Tässäkin on jo päästy pitkälle, mutta tekemistä varmasti vielä riittää, jotta naiset tai tytöt olisivat samalla viivalla asenteiden ja ajatusten tasolla sijoittamisessa tai rahaan liittyvässä toiminnassa kuin miehet ja pojat. Lisäksi Suomessa on muutenkin tarvetta lisätä monipuolista puhetta rahasta sekä esimerkiksi säästämisestä ja sijoittamisesta. Me emme ole esimerkiksi Ruotsin kaltaisesti omanneet ns. vanhaa varallisuutta samalla tavalla, ja meillä Suomessa on vähemmän sijoitus- ja rahoitusvarallisuutta kuin naapurimaassamme. Ja vaikka puhetta rahasta ei tarkasteltaisi historiallisia tai alueellisia seikkoja huomioiden, on yksi asia mielestäni selvä: puhetta rahasta tarvitaan lisää!

Olemmeko liian varovaisia – vai onko varovaisuus hyvästä?

Olen itse säästänyt käytännössä koko elämäni ajan aina jotakin varten. Minulle on iskostettu pienestä asti ajattelua, ettei luotolle kannata elää, ja että on tärkeää hoitaa raha-asiat ajallaan, ja että pitää elää tulojensa mukaisesti. Lisäksi on aina hyvä olla rahaa pahan päivän varalle. Rahasta olen siis jossakin määrin ollut aina tietoinen, mutta sijoittamisesta lapsuudenkodissani ei ole juurikaan puhuttu. Lama-ajalla tai perheen varallisuustasolla on varmasti osansa tässä. Mutta olenko myös kasvatuksen ja ympäristön kautta oppinut liikaan varovaisuuteen?

Nyt reilun vuoden ajan olen sijoittanut aktiivisemmin, ja tämä kaikki on enimmäkseen avopuolisoni sekä tietyn miespuolisen kaveriporukan sijoituspuheiden ansiota. Olin säästänyt pitkään rahaa tilille, josta tietyn summan jälkeen sai kerrytettyä pientä korkoa vuodessa. Sain kuitenkin jatkuvasti kuulla kaveriporukan keskustelua sijoittamisesta, ja lähes mitättömällä korolla kasvava säästötilini alkoi tympiä. Niinpä päätin alkaa sijoittaa rahojani.

Aloitin oman sijoitustaipaleeni ensin rahastoista sekä muutamasta kryptovaluutasta ja siirryin muutamassa kuukaudessa myös suoriin osakesijoituksiin. Olen vielä alkutaipaleella, ja huomaan kaipaavani jatkuvasti enemmän ja enemmän verkostoja, joissa jakaa ajatuksia ja saada oppia sijoittamiseen liittyen. Olen jopa päässyt siihen pisteeseen, että vitsailemme avopuolisoni kanssa siitä, kuinka minä haluan puhua jatkuvasti sijoittamisesta, kun ennen avopuolisoni oli meistä ainoa vähänkään asiasta puhuva. Mitä pidemmälle sijoitustaipaleella olen edennyt, sitä selkeämmin olen huomannut kaipaavani nykyisten sijoittamisesta puhuvien tuttavien lisäksi naispuolisten ystävien ja kavereiden kanssa sijoittamisesta puhumista, jotta saisin kuulla erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Samalla olen huomannut, että ainakin omalla kohdallani sijoittamisesta puhuvat naiset tuttavapiirissäni ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

En oleta, että kaikki innostuvat sijoittamisesta, tai että kaikilla olisi mahdollisuutta sijoittamiseen. En myöskään toivo, että kukaan ajattelisi olevansa huonompi vaikkapa ystävänäni tai tuttavanani sen vuoksi, ettei hän puhu kanssani sijoittamisesta. Toivoisin kuitenkin, että yleisellä tasolla tietoisuus sijoittamisesta lisääntyisi naistenkin keskuudessa ja erilaisia, ehkäpä turhankin suuria pelkoja sijoittamisesta ja sen riskeistä voisi puhumalla vähentää. Meitä naisia usein luonnehditaan sijoittamiseen liittyvässä puheessa varovaisiksi. Varovaisuus on usein positiivinen asia, mutta joskus myös harkittu riskinotto voi olla hyvästä, kontekstista riippuen. Huomaan kuitenkin, että niin minussa itsessänikin, kuin ehkäpä yleisesti naisten keskuudessa on turhankin suuria pelkoja sijoittamiseen liittyvistä riskeistä. Me voimme yhdessä keskustelemalla ja avoimesti kokemuksia jakamalla lisätä tietoutta asioista, ja näin välttää liioittelua suuntaan tai toiseen esimerkiksi juuri näistä sijoittamisen riskeistä. Mikä tärkeintä, tietoa jakaessamme voimme tehdä päätöksemme sijoittaa tai olla sijoittamatta pohjautuen aiempaa laajempaan tietopohjaan.

Monipuolinen ja avoin rahapuhe edistämään taloudellista hyvinvointia

Uskon, että me naiset voimme avoimesti rahasta ja rahaan liittyvistä asioista puhumalla päästä pitkälle ja lisätä samalla taloudellista hyvinvointiamme. Voimme oppia paljon toisiltamme ja ehkä osalla voi olla matalampi kynnys aloittaa rahasta puhuminen, säästäminen tai sijoittaminen tai yleensäkin oman talousasioiden suunnitelmallinen haltuunotto, kun jaamme ajatuksia ja kokemuksia – naistenkin kesken. Lisäksi me naiset osaamme olla todella hyviä tukijoita toisillemme, kun vain haluamme. Miksipä siis emme ottaisi tästä kaikkea hyötyä irti ja jakaisi asioita toisillemme – vaikkapa näin blogikirjoittamisen ja rahasta puhumisen yhteisöihin kuulumalla? Puhutaan siis rahasta!

Heräsikö sinulla ajatuksia kirjoituksestani? Kommentoi alle asiaan tai laita viestiä suoraan minulle.

Paula

Paula on elämäniloinen ja kunnianhimoinen, sijoittajana alkutaipaleella oleva nainen. Markkinointiin ja viestintään suuntautuneella, finanssialan yrityksessä työskentelevällä Paulalla on paljon mielenkiinnon kohteita. Sijoittamisen puolelta tutuiksi ovat tulleet niin rahastot, osakkeet kuin kryptovaluutatkin. Lapsuudesta asti säästämiseen tottunut, mutta vasta vuosi sitten kunnolla sijoittamiseen tutustunut Paula elelee Oulussa yhdessä avopuolison sekä tämän kahden pojan kanssa. Suurena haaveena Paulalla on tasapainotella entistä paremmin kodin, kaiken mielenkiintoisen tekemisen sekä työuralla etenemisen kanssa samalla varallisuutta ja elämänkokemusta kartuttaen.

Jätä kommentti