Sijoittamalla kohti vauraampaa tulevaisuutta

Sijoittamisen aloittaminen ei ole rakettitiedettä

Sijoittamisen aloittaminen voi tuntua vaikealta, mutta loppupeleissä asia ei aina ole näin. Kaikista vaikeinta koko hommassa monen mielestä on aloittaminen ja erityisesti ensimmäinen sijoituksen tekeminen. Tämä on syy, miksi monet lykkäävät sijoittamisen aloittamista jopa vuosilla eteenpäin tai osa ei aloita lainkaan. 

Raotan sinulle sijoitustaustaani:

Aloitin sijoittamisen vuonna 2013 eli tasan kymmenen vuotta sitten. Rehellisyyden nimissä pitää heti kertoa, että alussa tietotasoni oli heikko, mutta ryhdyin silti kuukausittaiseksi indeksirahastosijoittajaksi 15-30 eurolla kuussa. Indeksirahastoon päädyin sen takia, koska indeksirahasto oli helppo ja matalakuluinen valinta ja sijoittamisen pystyi täysin automatisoimaan, unohtamaan ja sijoittamista tapahtui joka kuukausi. Välillä en edes muistanut, että sijoitin. 

Toki myöhemmin matkalle on mahtunut myös vastoinkäymisiä eivätkä kaikki sijoitukset ole menneet nappiin. Näitä kokemuksia olen kutsunut oppirahoiksi, koska kokemukset ovat tuoneet mukanaan oppia, jonka avulla olen voinut kehittyä sijoittajana. 

Jälkikäteen taaksepäin katsoessa on helppo yhdistellä eri tilanteiden merkitystä keskenään. Itselle muutaman kympin indeksirahastosijoitukset toivat innostusta oppia lisää ja sen myötä sijoittamiseni laajeni. -Merita

>> Lue lisää rahastosijoittamisen aloittamisesta

>> Lue lisää indeksisijoittamisesta

Tämän myötä haluammekin painottaa, että pieniä sijoitussummia ei kannata väheksyä ja aloittamista ei kannata siirtää kauas tulevaisuuteen. Pienet summat kannattaa ennemminkin nähdä jonkin suuren alkuna. Kasvua kyllä tapahtuu niillä muutamilla kympeilläkin ja sijoitettavaa summaa voi aina kasvattaa mikäli oma talous sen sallii ja koet saavasi enemmän varmuutta sijoittamiseen tiedon ja kokemuksen kertyessä.

Alta näet, miten 40€ kk-sijoittaminen rahastoon, jonka arvioitu vuosituotto on 7% kasvaa 20 vuodessa n. 20 000 euroksi korkoa korolle -ilmiön avulla. Jos taas säästäisit saman 40€ kuukausittain pankkitilillesi, olisi sinulla 20 vuoden jälkeen 9 600 euroa.

>> Lue, miksi sukanvarteen säästäminen ei pidemmän päälle kannata 

korkoa korolle laskuri
Lähde: Financer.fi

Huomautuksena kuitenkin, että 7% vuosituotto on tässä kohtaa vain esimerkki ja arvaus. Kannattaa ymmärtää, että sijoittamisessa on aina omat riskinsä ja vuosituotto vaihtelee.

>> Kuukausisäästä rahastoihin – minimisijoitus 15€ – Siirry Nordnetin sivuille 

Meidän mielestä tärkeintä on se, ettei aloittamisesta tee itselle liian suurta kynnystä, jonka ylitse on vaikea päästä. Täydellistä aloitushetkeä ei kannata jäädä odottamaan, koska sellaista ei tule koskaan vastaan. Menetät potentiaalisia tuottoja odotellessasi.

Jos sijoittamisen aloittaminen tuntuu yksin vaikealta, pankit ja eri sijoitusyhtiöt tarjoavat sijoitusneuvontaa. Esimerkiksi Nordnet on luonut virtuaalisen palvelun, joka auttaa valitsemaan juuri sinulle sopivan rahaston (mikäli rahastosijoittaminen kiinnostaa). Lisäksi Osakesäästäjät ovat luoneet sivuilleen suht edullisen verkkokurssin, jonka avulla opit osakesijoittamisen perusteet.  Asuntosijoittamisesta voit oppia lisää esimerkiksi Asuntosalkunrakentaja.fi blogin kautta tai ilmaisen e-kirjan lukemalla. Hyödyllistä oppimateriaalia on tarjolla valtavasti!

Jos haluat tietää miksi sijoittaessa aika on rahaa, käy lukemassa Korkoa korolle -ilmiöstä 

Mitä sijoittaminen on?

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna sijoittaminen on toimintaa, jonka tavoitteena on tehdä voittoa eli tuottoa.

Tuottoa voidaan saada aikaan eri sijoituskohteiden oston, omistamisen ja myymisen kautta. Sijoituskohteita voivat olla mm. osakkeet, rahastot, asunnot, raaka-aineet, metsä… Kohteita on monenlaisia. Yleisimpiä näistä ovat pörssilistatut osakkeet, rahastot ja asunnot.

Yksinkertaistetusti voi sanoa, että sijoittamisessa tavoitteena on ostaa halvemmalla ja myydä myöhemmin kalliimmalla pois, mutta sijoittaessa tuottoa voi syntyä arvonnousun lisäksi myös tulovirtojen kautta. Tämä tarkoittaa mm. että tuottoa on mahdollista saada esimerkiksi osinkojen, korkotulojen tai vaikka vuokratulojen kautta.

>> Lue lisää: Mitä sijoittaminen on?

Sijoittamisen aloittaminen

No miten sitten aloittaa sijoittaminen? Jotta voit aloittaa sijoittamisen, tulee sinun ensin tehdä jonkin verran pohjatyötä.

Ensi alkuun on hyvä suunnata katse omaan talouteen ja pyöritellä oman talouden numeroita – kuinka paljon voit kuukausittain tai vuosittain sijoittaa? Kuinka paljon voit pistää rahaa sivuun mielellään pidemmäksi aikaa eli vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi? Sijoitettava summa antaa osviittaa mahdollisuuksistasi sijoittajana.

Mitkä sijoituskohteet kiinnostavat sinua? Mitä tavoittelet sijoittamisella? Miksi haluat vaurastua? Milloin tarvitset sijoittamasi rahat takaisin? Tavoitteet ja sijoitusaika määrittävät matkaasi.

Millaisia riskejä olet valmis ottamaan? Kuinka turvallisuudenhakuinen olet? Millaista riskiä olet valmis sietämään?

Entä kuinka paljon haluat käyttää aikaa sijoittamiseen? Mahdollisimman vähän vai paljon vai jotain siitä välistä?

Omalle sijoitustoiminnalle kannattaa luoda jonkinlaiset raamit sijoitussuunnitelman avulla.

Ennen sijoittamisen aloittamista kannattaa käyttää hetki aikaa lukien vaikka pari aiheeseen liittyvää kirjaa, kuunnella sopivia podcasteja sekä Youtube-videoita ja tankata tietoa sopivista lähteistä. Voit myös hyödyntää esimerkiksi pankin sijoitusneuvojaa, joka kertoo sinulle aiheesta lisää. Listasimme alle hyviä lähteitä, jotka kannattaa käydä läpi.

 

Hyödyllisiä lähteitä:

Esimerkiksi osakesijoittamista ajatellen Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirja on legendaarinen. Saariolla on myös saatavilla nuorille suunnattu kevyempi versio samasta kirjasta Näin sijoitan pörssiosakkeisiin – opas nuorelle. Lisäksi myös Heikki Keskivälin Tähtäimessä osakkeet -kirja on erittäin opettava.

Lisäksi suosittelemme, että asetat itsellesi eräpäivän, johon mennessä aloitat sijoittamisen (esimerkiksi max. 1kk kuluttua), jolloin aloittaminen ei karkaa jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja unohdu täysin.

Palveluntarjoajat

Osake- ja rahastosijoittamiseen löytyy useita eri kaupankäyntialustoja, joita voi vertailla keskenään. Suomessa suosituin alusta on tällä hetkellä Nordnet, jossa voi käydä kauppaa niin osakkeilla, rahastoilla, ETF:llä sekä muilla sijoitusinstrumenteillä. Kovaa suosiota on kerännyt myös eToro, jonka kaupankäyntikulut ovat edullisemmat kuin Nordnetissa. eTorossa osakkeiden välityspalkkio on 0€. Alustalla voit käydä tavallista osakekauppaa tai voit käydä CFD-kauppaa, jota suositellaan enemmän kokeneemmille sijoittajille, koska CFD-kaupoissa käytetään vipua. Tutustu eToroon tästä linkistä.

Kryptosijoittamisen suosio on noussut viime vuosien aikana suomalaisten keskuudessa ja nykyään jo yli 10% suomalaisista omistaa kryptoja. Suosittu kaupankäyntialusta on mm. kotimainen Northcrypto, jossa kryptokaupankäynnissä on matalat välityspalkkiot, vain 1% ja ostoja voi tehdä vaikkapa eurolla.

Northcryptolla on tällä hetkellä tarjolla vain muutamia kryptoja, joilla voi käydä kauppaa mm. Bitcoin, Ethereum, Litecoin, Aave, Polycon, USDC sekä Chainlink.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kryptosijoittaminen sisältää erittäin korkean riskin verrattuna esimerkiksi rahastosijoittamiseen. Tiimimme Piia on paneutunut kattavasti kryptovaluuttasijoittamiseen ja hänellä on olemassa myös aiheeseen liittyen verkkokurssi, jossa opit lisää kryptovaluutoista. Löydät kurssin täältä. 

>> Lue lisää kryptovaluuttasijoittamisesta ja Northcryptosta

Nordnet

Suomalaisten suosima kaupankäyntialusta.

Tilin avaaminen maksutonta. Voit avata arvo-osuustilin ja osakesäästötilin itsellesi tai lapselle. 

Osakkeet, rahastot (mm. Nordnetin omat kuluttomat indeksirahastot), ETF:t..

Mahdollisuus automatisoida kuukausisijoittaminen.

eToro

Kansainvälisesti suosittu alusta. Yli 20 miljoonaa käyttäjää. 

Tilin avaaminen maksutonta. Minimitalletusraja 50 dollaria.

Osakkeissa 0€ välityspalkkio.

Saatavilla osakkeet, kryptot, rahastot, raaka-aineet…

Erityisesti treidaajien suosima alusta.

Northcrypto

Suomalainen kryptokaupankäyntialusta.

Tilin avaaminen maksutonta.

Kryptosijoittaminen onnistuu vaikka muutamilla kymmenillä senteillä. 

Välityspalkkio erittäin alhainen, vain 1%. Jos sijoitat 10€, maksat välityspalkkiota 0,10€.

Koska ei välttämättä kannata sijoittaa?

Sijoittamisen aloittaminen saattaa houkuttaa, mutta on muutamia asioita, joihin suosittelemme kiinnittämään huomiota ennen sijoittamisen aloitusta:

  • Missä kunnossa taloutesi on? 
  • Löytyykö puskuria?

Taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmasta katsottuna vakaa talous ja hyvät taloudenhallintataidot ovat tärkeässä roolissa. Siksi on tärkeää, että oma talous on tasapainossa ennen sijoittamisen aloittamista. Jos esimerkiksi talous on alijäämäinen ja sinulle on kertynyt ns. huonoa, korkeakorkoista velkaa, on hyvä keskittyä ensin laittamaan oma talous paremmalle tolalle ja pyrkiä maksamaan huono velka pois. 

Toinen tärkeä asia on puskuri. Onko sinulla säästöjä yllättäviä kuluja varten? Puskurin eli niin kutsutun hätävaran kerryttäminen kannattaa tehdä ennen sijoittamisen aloittamista tai samanaikaisesti sijoittamisen kanssa.

Sijoituksia ei kannata ajatella säästöinä, koska sijoitusten arvo voi vaihdella lyhyellä aikavälillä paljonkin. Jos joudut pakon edessä myymään sijoituksesi yhtäkkiä vaikka parin kuukauden kuluttua aloittamisesta, voi olla, että joudut myymään sijoituksesi tappiolla mikäli sijoitusten arvo on laskenut esimerkiksi markkinatilanteen vuoksi.

Mikäli sijoittamisen sijaan sinua kiinnostaa enemmän säästäminen ja taloudenhallintataitojen parantaminen, suosittelemme siirtymään Säästäminen -sivun pariin.