ilmainen taloudenhallintapohja
ilmainen taloudenhallintapohja

Sijoitushullun päiväkirja osa 1. – Koukussa sijoittamiseen?

Ostaisinko uudet vaatteet, laukkuja, auton, koruja, tai kävisinkö useampia kertoja kampaajalla ja laitattaisinko jossakin kynnet ja ripset – vai ohitanko kaikki tai ainakin osan edellä mainituista, jotta voisin sijoittaa enemmän?

Minulle valinta on helppo, sillä pääosin valitsen aina sijoittamisen. Ja sijoittamisessa nimenomaan valintani ovat osakkeet ja rahastot. Minun ei tarvitse turhaan miettiä, mihin ”ylimääräisen” rahan laittaisin, kun kohde on lähes aina hyvin selvä. Kun huomaat odottavasi kesälomaa ja vapaa-aikaa osin sen vuoksi, että pääset lukemaan lisää sijoittamisesta tai huomaat kesäisenä perjantai-iltana kaivavasi läppärin eteesi, jotta voit kirjata uudet juuri ostamasi osakkeet samalla viikolla tekemääsi osinkotaulukkoon ja näet, minkä verran enemmän voit saada seuraavana vuonna osinkoja, olet sijoitushullu. Näin ainakin itse määrittelisin itseni, sillä olen aika kovasti hurahtanut sijoittamisen maailmaan.

En kuitenkaan ole ammattilainen tai asiantuntija sijoitusmaailman suhteen, eikä minulla ole riittävän kattavaa osaamista ja tietoutta, jotta ymmärtäisin sijoitusmarkkinoita kovinkaan kattavasti. En osaa tehdä itse tarkkoja laskennallisia analyysejä yrityksistä, eikä välttämättä käyttämäni termit ole aina oikeita ja oikeissa yhteyksissä käytettyjä.

Näiden sijaan minulla on kuitenkin innostusta ja kiinnostusta aihetta kohtaan, ja omaan mielestäni riittävästi osaamista soveltaa tietoa. Koen näiden olevan ratkaisevia tekijöitä siinä, että voin ajan saatossa saavuttaa vaurastumista sijoittamalla. Uskon, että lähes jokaisella meistä on hyvät mahdollisuudet vaurastua sijoittamalla – kun vain ymmärtää, mitä ymmärtää tai ei ymmärrä riittävästi, ja valitsee sijoituskohteensa sen mukaan, sekä elää omien tulojensa mukaisesti.

Olen aloittanut sijoittamisen muiden innoittamana ensin pienillä summilla, innostunut sijoittamisesta aloittamisen myötä ja ymmärtäessäni osan siitä potentiaalista, mitä sijoittamisessa on. Olen pyrkinyt lisäämään tietouttani lukemalla erilaisia sijoitusfoorumeja, -uutisia sekä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta samalla lisäten sijoittamisen määrää. Nyt janoan lisää tietoa aiheesta jatkuvasti. Lisäksi koen ensimmäisiä kertoja tietynlaista hienoutta siitä, että saan työskennellä finanssialalla, jossa – varsinkin uuteen työtehtävään päästyäni – olen löytänyt uudesta tiimistä ja uusista kollegoista lisää sijoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä, joilla osaamista on huomattavasti itseäni enemmän.

Tietous markkinoilla tapahtuvista asioista ovat tietyiltä osin olennaisia niin sijoittamisessa kuin ”omalla alallani”. Lisäksi sijoittaminen on aiheena yllättävän hyvä keskustelun avaus monessakin yhteydessä, jonka avulla on helpompi tutustua ihmisiin sekä heidän tapaansa ajatella asioista – kuten sijoittamisesta.

Me kaikki olemme sijoittajia – kohteita on vain monia

Kuka sitten on ”sijoittaja”? Googlasin nopeasti, mitä määritelmiä sijoittajasta löytyy, ja vastauksia oli erilaisia. Monen lähteen (Wikipedia, Investopedia, Cambridge Dictionary) mukaan sijoittaja on henkilö, joka sijoittaa rahaansa saadakseen tuottoa varoilleen. Toisen määritelmän (sijoittaja.fi) mukaan me kaikki olemme sijoittajia, valitsemmepa sitä tai emme. Selityksenä tähän määritelmään on se, että mikäli omistamme asunnon, saamme sijoitusvaroilla valtion kerryttämää eläkettä tai säilytämme rahojamme pankissa (pankki sijoittaa nämä varat uudelleen), olemme sijoittajia. Mielestäni tämä on totta, sillä jossain vaiheessa elämäämme yleensä jokainen sijoittaa vähintään välillisesti johonkin tuoton saamiseksi. Ja kai verojenkin maksaminen voidaan tietyllä tavalla ajatella yhteiskuntaan sijoittamiseksi, sillä varoille saa tuottona erilaisia palveluita ja hyödykkeitä. (Lähteet: sijoittaja.fi, wikipedia.fi, investopedia.com, dictionary.cambridge.org)

Meitä sijoittajia – ammattilaisia tai ei – on monenlaisia. Toiset sijoittavat osakkeisiin, rahastoihin, ETF:iin, kryptoihin, toiset taas asuntoihin, kiinteään muuhun omaisuuteen kuten arvokkaisiin koruihin, kultaan, antiikkiesineisiin tai design-huonekaluihin. Tai jotkut sijoittavat jopa kaikkiin edellä mainittuihin.

Itse kuitenkaan en koe omaavani riittävästi aikaa tai kiinnostusta sijoittaa kaikkiin näihin tällä hetkellä, ja mielestäni onkin järkevää valita sellaiset kohteet, joiden perehtymiseen kokee omaavansa riittävästi aikaa ja kiinnostusta. Omat valintani ovat jo aiemmin mainitsemani osakkeet sekä erilaiset rahastot. Suorista osakkeista sijoitan tällä hetkellä vain Helsingin pörssissä oleviin yhtiöihin sekä rahastoista erityisesti indeksirahastoihin. Rahastosijoittamisesta kirjoitinkin aiemmin blogissa

Mihin sinä valitset sijoittaa?

Intohimon kohteisiin löytyy yllättävästi rahaa, kun on vain riittävästi halua panostaa. Tiedän useampiakin henkilöitä, joilla on vara käydä ripsihuolloissa, kynsien laitoissa ja ostaa uusia vaatteita muuhunkin kuin aivan pakottavaan tarpeeseen, vaikka kuukausitulot eivät välttämättä päätä huimaa. Tai osalla on varaa maksaa erilaisia muita menoja: juhlimista, monenlaisia harrastuksia ym. Joillekin kaikki ylimääräinen raha menee viineihin, ruokaan, ulkona syömiseen tai vaikkapa elokuvissa tai teatterissa käymiseen. Enkä missään nimessä tuomitse näitä valintoja, kun ei vaan eletä yli omien varojen.

Lähinnä haluan nostaa asian esille, jotta jokainen ymmärtää, että sijoittaminen ja vaurastuminenkin on usein suomalaisessa yhteiskunnassa valinta. On valinta sijoittaa rahansa erilaisiin asioihin, ja sitä kautta eri tavoin itseensä. Pääasia on, että jokainen ymmärtää, että mikä on se oma valinta, ja mistä valinta on toisaalta pois.

Enkä nyt tarkoita, että ne, jotka saavat pienillä tuloilla tai erilaisilla tuilla juuri ja juuri maksettua katon pään päälle tai aivan välttämättömimmän ruoan pöytään tulisi olla sijoittamassa ja ottamassa lisää stressiä jo vaikeassa tilanteessa. Tai että kaikille olisi riittävästi tarjottu tietoa ja opastusta taloustaitojen osalta yleensäkään. Mutta uskon, että moni meistä pystyy sijoittamaan edes jonkin verran, mikäli näin päättää.

Haluaisinkin haastaa kaikki ne, jotka sanovat, ettei ole varaa sijoittaa, kokeilemaan jossain kohtaa laittamaan syrjään 5-20 euroa kuukaudessa – tai enemmän, mikäli mahdollista. Mikäli tämä onnistuu, etkä joudu huomattavasti laskemaan elintasoasi, on sinulla mahdollisuus sijoittaa ja vaurastua sitä kautta. Ja mitä aiemmin tämän tajuat, sitä vähemmän todennäköisesti tuskastelet myöhemmin sitä, miksi en ajatellut asiaa jo aiemmin.

This is the way – minun tapani ”shoppailla

Pitkän ajan kokemusta ei minulla henkilökohtaisesti sijoittamisesta ole, sillä aloitin sijoittamisen vuonna 2021. Tiedostan sijoittamisen riskit, mutta niistä huolimatta olen valmis panostamaan tähän intohimoisesti suhtautumaani harrastukseen rahallisesti paljonkin. Kun palkka kilahtaa kerran kuussa tilille, siirrän ensin eri tilille pakollisiin asumisen ja elämisen maksuihin varoja riittävästi. Sen jälkeen siirrän muutamalle tilille jäljelle jäävistä varoista osan, esim. yllättäviä kuluja, isompia hankintoja sekä matkustamista varten, aina tilanteen mukaan. Tämän jälkeen mietin, mitä varaan ruokakuluja ja muita satunnaisia kuluja varten, ja siirrän sen yli menevän osan sijoitustilille. Sieltä sitten siirrän joko osakesäästötililleni varoja, tai teen ylimääräisiä rahasto-ostoja kuukauden aikana. Ja pyrin tällä ehkä sekavankin kuuloisella, mutta itselleni hyvin toimivalla systeemillä, huolehtimaan siitä, että pystyn sijoittamaan, mutta en käytä sijoitukseen kuin sen, minkä olen tietyllä tavalla valmis menettämään.

Ennen saatoin käyttää rahoja enemmän tietynlaisiin heräteostoksiin, esimerkiksi ostamalla lisää keräämiäni astioita tai satunnaisen vaatteen silloin tällöin. Huomaan tällaisten ostojen vähentyneen valtavasti, sillä nykyään mietin näissä tilanteissa, haluanko mielummin ostaa lisää jotakin osaketta kerryttääkseni osinkoja tai rahastoa, hajauttaakseni sijoituksiani entistä laajemmin. Yleensä, ellei tarve jollekin hankinnalle ole suuri, päätän jättää heräteoston välistä, ja nykyään heräteostoni suuntautuvat sijoittamisen puolelle – tosin niihinkin tietyllä systeemillä ja sijoitussuunnitelmaani noudattaen.

Jonkun mielestä rahan käyttöni sijoittamiseen voi olla huono – tähän törmää yllättävän usein. Mutta Jaajo Linnonmaakin on tokaissut seuraavasti: ”Sellainen harrastus, johon ei mene kaikki rahat, ei ole oikea harrastus.” (Lähde) Miksipä en sijoittaisi rahojani siihen, minne haluan, eli sijoituksiin? Kuka tämän tuomitsemiseen on oikeutettu, jos se on haluamani tapa toimia? Sijoittaminen ei ole vienyt elämäniloani (päinvastoin!), estänyt minua matkustelemasta, kokemasta paljon muitakin asioita elämässä, enkä toki halua tuomita muiden elämäntyylejä heidän valitessa eri tietä elää ja käyttää rahaa.

En mieti elämässä vain rahaa, mutta toisaalta pitkään alle keskituloisena eläneenä haluan päästä sijoittamisen avulla siihen, että jossain kohtaa sijoittaminen tuottaa niin paljon, että sen avulla pystyn mahdollistamaan itselleni helpomman elämän, jossa rahan käyttöä ei tarvi joka asiassa miettiä. Ja olen ylpeä siitä, että noin 2000 – 3000 euron (bruttona) kuukausiansioilla, asuntovelkaisena ja 4 hengen perheessä elävänä ja puolet asumisen menoista maksavana olen onnistunut kartuttamaan itselleni jo sievoisen summan sijoitusvarallisuutta muutamassa vuodessa. Ja aion jatkaa tällä innostavaksi kokemallani tiellä toistaiseksi – haluan olla sijoittaja, vauras ja taloudellisesti hyvinvoiva. Mikä on sinun valintasi?

Seuraavassa osassa tulen avaamaan lisää ajatuksiani sijoittamisesta keskittyen mm. osavuosikatsauksiin ja siihen, mitä ne ovat, miksi ne ovat tärkeitä sijoittajalle, ja miksi ne herättävät minussa suurta mielenkiintoa.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
+1
2
+1
0
+1
0
+1
0
+1
2
+1
1
+1
0

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Paula

Paula

Paula on elämäniloinen ja kunnianhimoinen, sijoittajana alkutaipaleella oleva nainen.

Johtamiseen, kehittämiseen ja viestintään suuntautuneella, finanssialan yrityksessä työskentelevällä Paulalla löytyy monipuolisia mielenkiinnon kohteita.

Sijoittamisen Paula aloitti vuonna 2021 ja sittemmin tutuksi ovat tulleet niin rahastot, osakkeet kuin kryptovaluutatkin.

Lapsuudesta asti säästämiseen tottunut Paula elelee Oulussa yhdessä avopuolison sekä kahden pojan kanssa.

Suurena haaveena Paulalla on tasapainotella entistä paremmin kodin, kaiken mielenkiintoisen tekemisen sekä työuralla etenemisen kanssa samalla varallisuutta ja elämänkokemusta kartuttaen.

Seuraa Instagramissa
Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Paulan aiemmat postaukset

Mikä on osakesäästötili

Mikä on osakesäästötili?

Mikä on osakesäästötili, ja miksi siitä puhutaan paljon sijoittamisesta puhuttaessa? Lue osakesäästötilistä sekä sen ominaisuuksista, jotta voit päättää, onko se oikea vaihtoehto omaan sijoittamiseesi.

Osavuosikatsaus, sijoittaminen, osakesijoittaminen

Osavuosikatsaus – mistä on kyse?

Osavuosikatsaus – mistä on kyse, ja miten voit sijoittajana hyötyä osavuosikatsausten aikana saatavasta tiedosta menestyäksesi sijoittajana? Blogiteksti avaa osavuosikatsausta terminä sekä osavuosikatsausten merkitystä sijoittajalle.

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.