Kirjoitimme aiemmin Instagramiin sekä myös tänne blogiin taloudellisesta väkivallasta (lue täältä). Saimme teiltä tarinoita kokemaanne taloudelliseen väkivaltaan. Alla olevat tarinat jaetaan nimettömästi ja luvalla.
Tarina 1.
Koen, että olen itse kärsinyt taloudellisesta väkivallasta vanhempieni toimesta ollessani alaikäinen (17v). Olen myös itse varmasti tiedostomattamani käyttänyt taloudellista väkivaltaa. Kerron ensimmäisestä:
Vanhempani eivät uskoneet minua, kun olin nostanut kerralla 500€ opintolainaa, jotta näkisin kulutukseni paremmin esim. ruokakaupassa. He epäilivät, että olen huumekoukussa. No, ei tässä mitään, mutta tämän seurauksena jouduin muuttamaan takaisin kotiin opiskelupaikkakunnaltani, ja opintolainani jota oli kyseisestä erästä jäljellä noin 2000 euroa, siirrettiin vanhemmilleni, ja tämä meni heidän laskujen maksamiseen ja ryyppäämiseen. Tämän lisäksi potissa oli muistaakseni myös lopputilini edelliseltä työpaikalta, n. 500-700€. Opintolainat tietysti ovat edelleen minun maksutaakkani. Myöhemmin aikuisena kun olin maininnut heille, että he ovat minulle pari tonnia auki, sain kuulla ”me olemme kustantaneet sinun elämääsi ja ostaneet sinulle sitä ja tätä ja tuota.” So? Ihan kuin se olisi lapsen vastuulla, että miten ja mihin vanhemmat rahansa käyttävät. Eikä lapsia tehdä sen takia että siitä voisi itse hyötyä taloudellisesti. Olen jättänyt asian sikseen, koska en ole jaksanut enää tapella asiasta.
Itse tuottamastani taloudellisesta väkivallasta: Teidän julkaisun jälkeen tiedostin, että en taida toimia aina ihan oikein, joten ensiksi suuri kiitos siitä! Minulla on tapana ohjailla lähipiirissäni olevien ihmisten rahankäyttöä, erityisesti, jos kyseessä on mies. Olemme riidelleet parhaan ystäväni kanssa tasan kerran, ja tämä riita perustui siihen, että yritin hyvällä intentiolla ohjailla hänen rahankäyttöään suuntaan, jonka kuvittelin palvelevan häntä paremmin. Sisarukset, deitit, kaverit, kaikki joiden kanssa puhun rahasta, ovat varmasti saaneet oman palansa kakkua tästä. Minun on todella vaikea pitää suuni kiinni taloudellisiin valintoihin liittyen, vaikkei mielipidettäni kysyttäisi. Nyt tiedostettua oman toimintani, uskon sen tulevan helpommaksi. En halua ottaa vastuuta muiden tekemistä taloudellisesta valinnoista silloin, kun ne eivät vaikuta minuun mitenkään.
Tarina 2.
Taloudellinen väkivalta postaus herätti mun huomion ja halusin jakaa oman kokemukseni asiasta. Oon lopettanut reilu 10 vuoden parisuhteen joku aika sitten. Kun tavattiin oltiin nuoria ja mä hyvin herkkäuskoinen. Kun muutettiin yhteen jätin kaikki meidän raha-asiat puolison hoidettavaksi koska hän oli niissä todella tarkka eikä mua ne niin kiinnostaneet. Vuosien ajan siirsin omasta palkastani 80% ”säästötilille” joka ei ollut laisinkaan omissa nimissäni. En kokenut tätä ongelmaksi vaikkei mulla oikeasti ollut mitään mahdollisuutta seurata yhteisen kodin taloudellista tilannetta.
Vuosien varrella lukemattomia kertoja olen käynyt kaupassa puolisoni kortilla kun hän ei ole muistanut / jaksanut siirtää omalle tililleni rahaa ”maksa mun kortilla, en mä nyt ehdi siirtää rahaa”. Ajatuksena että sulla on toisen kortti käytössä – sehän on hauskaa ja voit kavereille vitsailla kuinka ”nyt voi rauhassa höylätä korttia kun puoliso maksaa” yms yms. Mutta todellisuudessahan et sä toisen korttia käyttäisi kuin omaa. Koko ajan mietit ”viitsiikö tätä nyt ostaa kun on toisen rahat kuitenkin kyseessä”. Mutta en silloin ajatellut että tämä olisi mikään ongelma.
Nyt vasta eron jälkeen olen asiaan herännyt. Ja sen seurauksena että jätin kaikki raha-asiat toisen hoidettavaksi en huomannut kuinka peliongelma söi kassaa ja vaivalla säästetyt varat hävisivät tililtä. Ja siitä johtuvia seurauksia korjaan vieläkin, pitkälti eron jälkeen. Toivon että jo koulussa näitä asioita käytäisiin läpi ja nuoria opetettaisiin käyttämään omaa päätään asioiden kanssa. Ja että omasta taloudesta huolehtiminen olisi kaikille itsestäänselvyys.
Tarina 3.
Kun olin 18-vuotias, muutin yhteen poikaystävän kanssa jolla ei ollut luottotietoja. Minä olin opiskelija, hän teki lyhyitä työpätkiä mitä nyt sattui saamaan. Ensimmäiset vuodet meni hyvin, mutta sitten hänen päihde- ja mielenterveys ongelmat nostivat taas päätään ja erosimme. Kaikki tv.stä lähtien oli ostettu osamaksulla minun nimiin. Erotessa yllättäen tv:t, pelikoneet ym. hävisivät miehen mukana enkä koskaan saanut rahoja enkä niitä kyllä enää halunnutkaan karhuta, koska koin erittäin ahdistavaksi ja vaaralliseksi hänet. Minulle alkoi myös tulla eri verkkokaupoista ym laskuja. Tavaraa oli tilattu minun henkilötunnuksilla exän osoitteeseen. Onneksi tajusin soittaa näistä poliisille ja minulle ei tullut näistä maksettavaa. Asia eteni oikeuteen petos nimikkeellä. Silti minulle jäi eron myötä noin tonnin verran velkaa tavaroista joita minulla ei ollut. Sain ne maksettua kovalla työnteolla ja monta kertaa kiitin ettei velka isompi.
Tarina exäni kanssa valitettavasti jatkui vielä sen jälkeen lähestymiskieltoon asti. Erostamme oli mennyt tuolloin 5 vuotta. Mitä opin tästä? Pidä huoli omasta hetusta, hae henkilökohtainen luottokielto jos epäilet sen joutuneen vääriin käsiin ja ilmoita poliisille. Harkitse mitä yhteistä lähdet rahoittamaan omilla rahoilla tai lainalla. Vaikka parisuhteessa on kaikki hyvin, voi tilanne muuttua yllättäen. Kerää puskuria, siitä ei ole koskaan haittaa.
Exästä ja erosta on yli kymmenen vuotta aikaa, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei tapahtuma jättänyt jälkiä. Olen kääntänyt tämän vahvuudeksi ja olen kiitollinen että minun tarina päättyi lopulta hyvin.
Tarina 4.
Yritän nyt lyhyesti kertoa pitkän tarinan tästä taloudellisesta väkivallasta. Äidillä on ollut pääsy mun pankkitilille, kun olen ollut alaikäinen. Tiedän, että mun tilille on laitettu rahaa mm. synttäreiden kunniaksi, hyvästä todistuksesta. Kaikenkaikkiaan tilillä olisi pitänyt olla reippaasti yli 200e silloin, kun sain pankkitunnukset. No, kun menin katsomaan – tilillä komeili pyöreä 0€. Harmi, kun en silloin vaatinut äitiä tilille – olisi tullut mm. petoksesta syyte. Mutta enää en voi, koska petoksesta olisi pitänyt olla alle 5 vuotta aikaa. Sen jälkeen ei voida tehdä mitään. Valitettavasti en silloin nuorena selvittänyt tarkkaa summaa mitä äiti on vienyt. Voi summa liikkua tonneissakin.
Tarina 5.
Koskien taloudellista väkivaltaa. Rahapeliaddiktio. Puolisoni otti vipit maksimiin ja minun tiedoilla 14 000e lainan. Autokolarista saadut vakuutusrahat, jolla oli tarkoitus ostaa uusi auto, niin kaikki rahat pisti pelaamiseen. Menetti työnsä ja sain maksaa kaiken ja huolehtia perheestä. Se on taloudellista väkivaltaa pahimmillaan.
Tarina 6.
Mulle valehdeltiin pitkään. Kulissit oli kunnossa, taloudellisesti piti mennä hyvin. Rahalla fleksailtiin ja esitettiin jotain. Sitten alkoi ne valheet. Omat vanhemmat valehteli lapsellensa silmät päästään ja jätti kertomatta kaiken. Talo ulosmitattiin, firma meni konkurssiin, autot myytiin ja edes ruokaan ei meinannut olla varaa. Siltikään totuutta ei voitu kertoa lapsille.
Pahinta oli, kun ensimmäistä vuokra-asuntoa etsiessäni selvisi, että minulla ei ollut luottotietoja. En voinut uskoa kuulemaani – eihän minulla ollut edes laskuja maksettavana. Kysyin äidiltä asiaa ja hän vaan tokaisi, että asiat vaan menivät niin. Vanhemmat olivat ostaneet nimissäni jotain ja jättäneet nekin maksamatta. En koskaan saanut selville mistä velka oli kertynyt ja kuinka paljon sitä oli ollut, mutta sillä ei ollut merkitystä. Rahaa hävisi myös omalta pankkitililtä kun muutin omilleni.
Mielestäni tämä on alhaisimpia asioita, mitä omalle lapselleen voi tehdä. Vaikka rakastankin vanhempiani, niin edelleen vuosia tapahtuneen jälkeenkin olen helvetin katkera ja pettynyt, myös vihainen. En luota keneenkään raha-asioissa ja uskon, että raha-asioihin liittyen muut yrittää hyötyä minusta tai kusettaa. En ole tästä vanhempieni kanssa koskaan enää puhunut, koska en tiedä kuinka pitkälle tämä keskustelu eskaloituisi. Ei mua kiinnostanut mitä me omistettiin. Varsinkaan jos se velalla oli hankittu. Olisin halunnut perheen, jossa asioista puhutaan avoimesti eikä asioita pimitetä eikä varsinkaan tehtäisi näin vakavia asioita selän takana. Materiasta viis. Iso pala luottamuksesta on viety eikä sitä koskaan saada takaisin. Jos olet tässä tilanteessa ihan kummassa asemassa tahansa, niin puhukaa. Lapset kyllä vaistoaa kaiken. Ja vanhemmille, jotka edes harkitsevat tekevänsä tämän omalle lapselle: älä missään nimessä tee sitä! Se aiheuttaa vaan ongelmia lapsen elämään ja mikä pahempaa: teidän väliseen suhteeseen.
Haluamme jakaa tarinat siksi, että näistä voisi olla apua, jotta muutkin voisivat tunnistaa taloudellista väkivaltaa. Olipa kyse mistä tahansa lähisuhdeväkivallan muodosta, voit hakea apua vaikka nimettömästi Nollalinjalta. Kiitos jokaiselle tarinansa jakaneelle!
