Miltä työhönpaluu pitkän tauon jälkeen tuntuu? Kesä ei ole vielä ohi ja monella on vielä lomaakin jäljellä, mutta edessä siintävä työhönpaluu saattaa kuitenkin jo hieman mietityttää. Omalla kohdallani opintovapaa jatkuu vielä vuoden loppuun asti, mutta työhöpaluu on itselläkin edessä joskus. Erityisesti näin alanvaihtajana entiseen työhön palaamiseen liittyy monimutkaisia ajatuksia, joita erittelen tässä tekstissä.
Opintovapaa on erittäin hieno mahdollisuus, josta olen päässyt nauttimaan ja jonka on mahdollistanut myös aikuiskoulutustukijärjestelmä, joka on ainakin hetken vielä käytettävissä. Tuki mahdollisti sen, että päätös uuden ammatin opiskelemisesta oli helpompi tehdä, ja olen pystynyt tavoittelemaan päämäärääni huomattavasti stressittömämmin. Kun päätyö ja lisäksi perhe-elämä vievät voimavaroista ison osan, ei välttämättä tulisi mieleenkään aloittaa opiskeluja, vaan jäisi helposti paikoilleen työhön, jota ei koe omakseen. Tämän mahdollisuuden turvin olen myös voinut avoimemmin mielin katsoa omaa työtäni, ja oikeasti harkita muutosta.
Oman työn tarkastelua
Päätös alanvaihdosta tai muunlaisen muutoksen tavoittelusta, kuten työpaikan vaihdosta tai muusta vapaasta, saa usein alkusysäyksen tyytymättömyydestä. Se voi liittyä palkkaukseen, työoloihin, työilmapiiriin tai muihin työn ulkopuolisiin tekijöihin. Tavanomaista työaikaa tekevällä työ vie niin ison osan ajasta ja voimavaroista, että epäkohdat syövät mielekkyyttä kiihtyvällä tahdilla, kunnes positiivista on hyvin vaikea löytää. Työuupumuksen alkujuuret löytyvät usein myös näistä samoista tekijöistä, joten ei tee pahaa kenellekään aika ajoin arvioida omaa työtään kriittisesti.
Omalla kohdallani on tässä 1,5 vuoden perhe- ja opintovapaan aikana ollut runsaasti aikaa ja vapaata aivokapasiteettia tarkastella omaa työtäni etäältä. Mielessäni ”plussat ja miinukset”-listaa tehdessäni on ensimmäisenä esiin noussut tietenkin palkka. Palkkani on suhteellisen hyvä, ja vakituinen työ sen lisäksi ovat vahvoja pitotekijöitä, jotka puoltavat entiseen työhön paluuta. Nyt onkin edessä syvällinen pohdinta siitä, kuinka paljon olen valmis tinkimään muista asioista, jotta voin pitää saman palkan.
Palkan jälkeen seuraavaksi olennaisin tekijä on omalla kohdallani työyhteisö ja se, miten se vaikuttaa oman työni suorittamiseen ja työssä viihtymiseen. Tämä onkin sitten se, mikä eniten työntää minua työstäni pois päin. Arvostuksen puute, oman asiantuntijuuden täysi ohittaminen tiimityössä ja pahimmillaan viisi eri työskentely-yksikköä ovat yhdistelmä, joka saa selaamaan työpaikkailmoituksia harva se päivä. Työhyvinvoinnin kannalta yksi suurimpia vaikuttimia on työyhteisön laatu, työilmapiiri ja erityisesti tiimityöskentelyssä koettu psykologinen turvallisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että työyhteisössä vallitsee matala hierarkia, virheitä uskaltaa tehdä ja tulee tunne oman työn arvostuksesta. En voi sanoa yhdenkään näistä toteutuvan, jos palaan samaan tilanteeseen mistä joulukuussa 2021 lähdin.
Työnkuvaa ja työn konkreettista sisältöä on myös hyvä miettiä tasaisin väliajoin ja pohtia, onko se sitä mitä haluaa tehdä ja kokeeko omaa työtä kohtaan innostuneisuutta. Tämäkin osa-alue on omalla kohdallani hieman miinuksen puolella, ja nykyisessä työssäni ei kovin helposti pysty työnkuvaan edes vaikuttamaan. Monelle työssä etenemismahdollisuudet ovat tärkeitä, ja mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän olen itsekin alkanut pohtimaan mahdollisuuksia haastavampiin tehtäviin. Tämäkään ei kuitenkaan onnistu nykyisen työni puitteissa, joten miinuksen puolelle listautuu tämäkin.
Työn ulkopuoliset tekijät, vapaa-aika ja perhe, vaikuttavat taustalla myös kaikkeen edellä mainittuun. Palkkatyön tuoma taloudellinen tasapaino, työstä johtuvan kuormittumisen säätely sekä työhön kokonaisuudessaan kuluva aika vaikuttavat suoraan siihen, mihin suuntaan omaa työelämää haluan viedä ja millaisia ratkaisuja tehdä. Jos tällä sekunnilla minulta kysyttäisiin mikä vetää työhön takaisin, olisi vastaus melko surullinen: raha. Ei sillä, että rahassa on mitään vikaa. Mutta jos työssään ei koe mitään muita vetovoimatekijöitä kuin kerran kuussa tilille kilahtavan palkka, on aika muutokselle.
Muutoksen ei siis tarvitse olla heti kovin radikaalia, hyppäämistä syvään päähän ja kaiken heittämistä päälaelleen.
Pieniä askelia kohti muutosta
Jos muutos olisi toiveissa mutta ei syystä tai toisesta ajankohtainen tai mahdollinen, kannattaa asiaa lähteä kuitenkin edistämään pienillä sysäyksillä kohti tavoitetta. Itse olen ajatellut varaavani ajan urakonsultaatioon ammattiliiton kautta, ja lisäksi pyrin lisäämään osaamistani erilaisilla webinaareilla ja muilla kursseilla, joita on saatavilla. Nyt opiskelijana pystyn hyödyntämään myös yliopiston tarjontaa melko laajasti, ja koetan pohtia omaa työelämää eteenpäin vieviä opintoja täydentämään varsinaista tutkintoani.
Muutoksen ei siis tarvitse olla heti kovin radikaalia, hyppäämistä syvään päähän ja kaiken heittämistä päälaelleen. Pienikin muutos on aina muutos, ja jo vaikkapa uutta osaamista tarjoava kurssi voi tuoda tunteen edistymisestä ja helpottaa niitä negatiivisia tuntemuksia, joita tällä hetkellä saattaa omaan työhönsä liittää. Olen myös suuri lyhennetyn työajan kannattaja, joten sitä kannattaa myös pitää vaihtoehtona. Lisääntyneen vapaa-ajan voi sitten käyttää mihin tahansa haluaa, esimerkiksi sen suuremman tavoitteen ja muutoksen edistämiseen.
Kurkkaa myös aikaisempi blogi aiheesta Miten jaksaa unelmaduunissa
