Mediakortti

Talousmedia rahasta, sijoittamisesta ja vaurastumisesta

Naiset puhuu rahasta on vuonna 2020 perustettu talousmedia, joka käsittelee sijoittamista, säästämistä, henkilökohtaista taloutta ja vaurastumista sekä talouden ajankohtaisia ilmiöitä.

Sisällöt tarjoavat tietoa ja näkökulmia oman talouden kehittämiseen ja sijoituspäätösten tueksi. Aiheet ulottuvat rahasto- ja ETF-sijoittamisesta osakkeisiin, säästämiseen, asumiseen ja varallisuuden kasvattamiseen.

Median yleisö koostuu taloudesta ja sijoittamisesta kiinnostuneista lukijoista. Naiset puhuu rahasta tavoittaa erityisen vahvasti 25–44-vuotiaita naisia, mutta sisällöt on suunnattu kaikille taloudesta ja sijoittamisesta kiinnostuneille.

Naiset puhuu rahasta -brändin ympärille on rakentunut noin 18 000 seuraajan yhteisö Instagramissa. Verkkosivustoa kehitetään parhaillaan entistä vahvemmaksi talousmedian sisältöalustaksi, jossa julkaistaan ajankohtaisten sisältöjen lisäksi pitkäikäisiä oppaita, vertailuja ja muita hyötysisältöjä.

Kaupallisille kumppaneille Naiset puhuu rahasta tarjoaa sisältöyhteistyötä ja mainosratkaisuja. Yhteistyö voidaan toteuttaa esimerkiksi kaupallisina artikkeleina, sisältökokonaisuuksina, kumppanuuksina tai verkkosivuston mainosnäkyvyytenä.

Ota yhteyttä

Yhteistyöt ja kaupalliset kumppanuudet:

info@naisetpuhuurahasta.fi

Haluatko kirjoittaa Naiset puhuu rahasta -mediaan?

Etsimme myös uusia kirjoittajia, joilla on ymmärrystä taloudesta, sijoittamisesta tai raha-asioista ja kykyä tehdä aiheista selkeää ja helposti ymmärrettävää sisältöä.

Kirjoittajana saat näkyvyyttä omalle asiantuntijuudellesi. Kirjoitustesi yhteydessä voidaan esitellä sinut ja osaamisesi sekä ohjata lukijoita omille verkkosivuillesi tai muihin sovittuihin kanaviisi.

Lue lisää kirjoittajaksi tulemisesta →