hääbudjetti
hääbudjetti

Paljonko häät maksavat ja millainen oli meidän hääbudjetti?

Mietitkö, paljonko häät maksavat? Voin kokemuksesta kertoa, että häihin saa menemään ihan koko omaisuuden, mikäli näin haluaa. Hääbudjetti on sinusta itsestäsi kiinni. Voit pitää myös pienen budjetin häät. Häiden hinta koostuu juuri niistä asioista, joita te parina arvostatte.

Säästä. Se on minun ensimmäinen neuvoni hääbudjettia koskien. Naimisiin ei ole kiire! Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä nyt 11 vuotta. Avoliiton aikana meille on syntynyt kaksi yhteistä äpärää. Hekin voivat nyt huokaista helpotuksesta, sillä kukaan ei voi heitä enää tuolla kamalalla muinaisjäänteellä nimittää. Kaiken kaikkiaan oli ihanaa mennä naimisiin vasta nyt. Huomata, että olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta ja että tulevaisuutta on jäljellä. Olemme selvinneet pikkulapsiarjesta, tiedämme kumpikin, millainen puoliso on ihmisenä, kumppanina ja vanhempana. Ehkä tietämme on nyt turvallisempi jatkaa yhdessä. En tiedä olisinko tuntenut näin jos olisimme menneet naimisiin aiemmin.

hääbudjetti
Kaikki kuvat: @kuvausjonnala

Ennen kuin paljastan paljonko häät maksavat, haluan nopeasti kertoa, mikä sai meidät menemään melkein 11 avoliittovuoden jälkeen naimisiin. Avioliitto ei ollut kummankaan unelma koskaan. Idea avioliitosta syntyi vuonna 2019. Läheisen nopea menetys iski todellisuuden päin kasvoja. Elämä on lyhyt. Jos jotain haluaa, se kannattaa toteuttaa melko pian. Menetys poiki itsessäni kaipuun ikuisesta ja jollakin ihmeellisellä tavalla koin, että suhteemme, saa ainakin koittaa, olla ikuinen. Koska me emme ole.

paljonko häät maksavat
Itkimme kumpikin niin paljon kuvausten first lookissa. Onnesta. Siitä onnesta, että olemme päässeet yhdessä tänne saakka. Tästä on hyvä jatkaa avioparina.

No, se siitä hengellisestä ilmiöstä, jonka koin. Puhutaanpa nyt rahasta, paljonko häät maksavat? Kun päätimme mennä naimisiin, tietysti googlasin, kaikkien häitä järjestelevien tavoin, mitä voisimme olettaa, että häiden hinta tulee olemaan. Piti tietää, minkä kokoinen on hääbudjetti, jota alamme muodostamaan. Tietenkään yhtään ylimääräistä rahaa ei ollut, joten selvää oli, että jouduimme säästämään ensin parin vuoden ajan.

Selvisi nopeasti, että häiden pitopalvelu tulee olemaan suurin kustannus, mutta myös sellainen kustannus, josta emme halunneet pihistää. Juomat häihin maksoivat toiseksi eniten. Lainaa häitä varten emme missään nimessä halunneet ottaa. Laskimme, että kahden vuoden aikana, kun säästämme 125 €/kk/per puoliso, saamme kasaan jo 6 000€. Siihen säästösummaan meillä oli varaa. Lisäksi arvioimme, että kahden vuoden aikana saamme kasaan muutaman tonnin ylimääräistä esim. veronpalautuksista ja ylimääräisistä töistä. Hääbudjetti oli siis arviolta noin 9000€.

Hääbudjetti muodostuu niiden asioiden ympärille, joita hääpari arvostaa. Meille häissä oli tärkeää, että voimme kutsua paikalle ne, jotka haluamme olevan mukana suuressa päivässämme. Kutsuttuja vieraita olikin yhteensä noin 135, joista viime metreillä putosi sairastumisien vuoksi pois kymmenkunta. Olisimme varmasti kutsuneet tärkeitä ihmisiä vieläkin enemmän, jos rahaa olisi ollut enemmän.

Tiesin, että häiden muistilista pitää koostua pikkutarkkojen yksityiskohtien sijaan, tunnelman luomisesta ja ilon tekemisestä. Kukaan ei muista millaisesta kahvikupista hääkahvit juodaan, mutta kaikki muistavat oliko häissä tunnelmaa vai ei. Häiden järjestäminen vaatiikin sydäntä enemmän kuin rahaa.

Tunnelmaa saimme häihimme jo sillä, että näimme paljon vaivaa istumapaikkojen järjestämiseen ja istutimmekin ihmisiä hääetiketin vastaisesti. Miehiä saattoi olla liuta vierekkäin tai pariskunta ei ollut ihan vastakkain, mutta katsoimme ja mietimme tarkkaan, missä porukoissa juttu luistaisi ja ihmisillä olisi rento olla. Tämä järjestäminen ei maksanut mitään ja toi häihin eniten tunnelmaa. Ihmiset nauttivat.

Emme puolisoni kanssa halunneet istua kaaren alla erikseen juhlakansasta, vaan laitoimme oman pöytämme hääseurueen, kaasojen ja bestmanien yhteyteen. Näin pysyimme tunnelmassa mukana ja saimme nauttia yhdessä hääväen kanssa juhlista. Eli jos joku miettii miten järjestää häät edullisesti, niin edellä mainitut asiat ovat pieniä, mutta kustannusvapaita asioita, joilla häihin saa sitä oikeaa tunnelmaa ilmaiseksi.

Hääbudjetti koostui monesta eri palasesta

Miettiessä paljonko häät maksavat, on hyvä tiedostaa, että paljon asioita häihin saa ilmaiseksi tai melko halvalla. Meidän häihimme oli kutsuttu 39 lasta. Sanomattakin selvää, että ohjelmaa lapsille piti järjestää ja mieluiten edullisesti. Järjestimme kaasojen kanssa lapsille tekemistä häissä aarteen metsästyksen ja salaisen tehtävän muodossa. Paljon lasten ohjelmissa käytetyistä tavaroista meni uusiokäyttöön. Pinjata taisi olla kallein hankinta lapsille, mutta tuotti iloa heille, juuri ennen heidän valomerkkinsä koittoa.

Hääruoka oli meille selkeä panostuksen kohde. Eikö se sanonta kuulu jotenkin, että: hyvä ruoka, paremmat häät. Pitopalvelu häihin tuli meidän omalta kylältämme. Onneksi hääruoka menu koostui mm. kuudesta erilaisesta salaatista, sillä päivä oli kuumin koko elokuussa. Kylmät salaatit maistuivat ja saivat ruokailijoilta kiitosta. Hääruokia oli lisäksi mm. kylmäsavulohi, lämminsavulohi, lihapullat ja punajuuriaurajuustovuoka. Kakkuna vanha kunnon kinuskikakku, joka oli todella hyvää taas, kaikkien nakukakkujen syömisen jälkeen. Häiden buffet jatkui vielä yöpalan muodossa. Yöpalaksi nautimme pizzaa. Pitopalvelu hinta per henkilö oli lopulta n. 30€, kun laskimme, että häämenu hinta oli yhteensä, tarjoiluineen 4000€. Tutkiessa muiden häiden pitopalveluhintaa, voin vain todeta, että maalla on edullista. Kerroinko jo, että hääpaikka astioineen ja sähköineen maksoi 290€? Eli häiden järjestäminen maalla on yhtä kuin edulliset häät.

Juomat häihin haettiin legendaarisesti Viron maalta. Viiniä, kuoharia, koskenkorvaa, olutta, lonkeroa, siideriä ja rommia. Alkoholissa olisi ehkä säästänyt euroja, jos ne olisi tilannut Saksasta, mutta halusimme, että juomat ovat kotonamme, tullin sijaan. Sulhanen ja bestman hakivat juomat itse pakettiautolla. Kaikkiin juomiin alkoholillisiin ja alkoholittomiin upposi yhteensä noin 2000€. Alkoholittomia juomia bongailimme mm. tarjouksista. Juomia jäi häistä niin paljon yli, että niiden puolesta olisimme voineet tanssia häitä kaksikin päivää.   

Koristeet häihin oli meille selkeästi sellainen kohde, johon emme halunneet käyttää paljoa rahaa. Esimerkiksi kynttilät paloivat yhtä nätisti vanhoissa, lainatuissa festivo-kynttilänjaloissa, kuin Ikeasta ostetuissa tai vuokratuissa lasipurkeissa. Paikkakortit teimme kotona koivukiekoista, joihin poltimme vieraiden nimet puunpolttokynällä. Suosittelen jokaisen miettimään, mitä kotoa jo löytyvää voisi hyödyntää häissä. Mekin lainasimme maljakoita, festivoita, kivi-tuikkuja ja valoja sukulaisilta ja tuttavilta. Edulliset kukat häihin löytyvät luonnosta. Ystäväni, jolla on todella kaunis, visuaalinen silmä, loihti häihin näyttävät asetelmat pöytiin ja juhlapaikalle luonnon heinistä. Hän teki myös hääkimpun, vieheet ja kimput morsiusneidoille sekä kaasoille. Hän teki tämän kaiken häälahjana. Kaunein häälahja, kiitos hänelle.

Mistä muusta hääbudjetti koostui?

Hääpuvun halusin loppupeleissä ompelijan tekemänä Marimekon unikko kankaasta. Ensin ajattelin, että ostan Prismasta vain valkoisen puvun, mutta sitten häähulluus iski ja mietin, miten uniikki hääpuku olisi tuosta samasta kankaasta, johon pukeuduin jo vuonna 2006 ylioppilasjuhlissani. Leikkaamalla laahuksen pois, saan käyttää pukua vielä monissa juhlissa. Puku ei siis mennyt hukkaan. Miehelle hankittiin uusi kauluspaita ja sormus. Minun kultaisen sormukseni voitin kolme vuotta sitten, paikallisen kultakaupan arvonnasta. Voitin sen isäni kuoleman jälkeisenä päivänä. Ohimennen haluan vähän pröystäillä, että sen arvo viiden timanttinsa kanssa oli tuolloin 1 800€. Minulla ei ole koskaan ollut mitään noin arvokasta korua. Säilytänkin sitä visusti piilossa, käytän vain, jos tiedossa on hyvät juhlat. Lisäksi hankittiin kaasoille ja bestmaneille lahjat vaivannäöstä. He tekivät ison työn häiden eteen. Loput rahat menivätkin sitten, kaikkeen erilaiseen pikkuisiin hankintoihin, kuten morsiusneitojen hameisiin, kertakäyttökameroihin jne.

No niin nyt voimme sitten laskea paljonko häät maksavat?

Meidän häiden järjestely maksoi kaikkineen noin 12 000 €. Meinasin pyörtyä, kuin sain summan valmiiksi excel-taulukkooni. Hääbudjetti karkasi, vaikka emme tuhlanneet mielestämme mihinkään turhaan ja pääsimme ruuan, juomien, bändin ja juhlapaikan suhteen todella halvalla. Rahaa meni kuitenkin sellaisiin yllättäviin asioihin, joita emme olleet ajatelleet budjetoidessa. Varautukaa siis yllätyksiin. Lisäbudjetit loimme omilta tileiltämme. Häämatka on vielä tekemättä, se tehdään sitten vasta, kun voimme matkustella kaksin ja lapset pärjäävät kotona keskenään. Haaveissamme siintää Norjan vuonot.

Häihin liittyen, emme kyllä tekisi mitään toisin. Jokainen euro meni hyvään käyttöön. Helposti tuosta summasta olisi ollut karsittavissa 3 000€. Jos olisimme halunneet nuukailla, olisin voinut jättää ostamatta uudet korvakorut tai olla ostamatta kaasoille ja bestmaneille lahjoja. Olisimme voineet kaasojen kanssa meikata itse tai ostaa morsiusneidoille puvut kirppiksiltä. Kaikessa voi säästää, häissä emme halunneet. 12 000 eurolla sai vaivattomat, stressittömät, tunnelmalliset, ihanat häät. Joten suosittelen sinunkin miettimään, mitkä ovat sinun häidesi pihistys ja panostus, kun mietit paljonko häät maksavat.

Tässä vielä taulukko, johon kokosin kaikki kulut yhteen.

Hääbudjetin rakentamiseen voi hyödyntää myös haat.fi Hääpolkua. 

Laura

Laura on oman elämänsä innostuva puuhastelija. Sanavalmis riskinottaja, joka nauttii hyvästä, koruttomasta arjesta ja haaveilee enemmästä. Raha on hallinnut Lauran elämää aina, sillä sitä ei ole ollut ja juuri siksi siitä on ihana puhua ja kirjoittaa. Kahden tytön äitinä Laura haluaa olla mukana rikkomassa lasikattoja. Laura on nyt opintovapaalla palkkatöistä, toimii sairaanhoitaja-yrittäjänä sekä virittelee muuta yritystoimintaa. Luonto, sauna, uni, perhe ja ystävät olisivat ne viisi asiaa, joita ilman Laura ei selviäisi.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest

Seuraa Somessa

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Lauran aiemmat postaukset

kunpa olisin tiennyt

Kunpa olisin tiennyt…

Olen nyt 34-vuotias. Vielä tänä vuonna 35, mutta koska olen joulukuun lapsi, saan nauttia vielä pienemmästä ikäluokasta muutaman kuukauden. Tutustuessani elämään, tässä 34-vuoden aikana, on

ahdistusta ilmassa

Ahdistusta ilmassa! Mitä tehdä?

En tiedä edes mistä aloitan. Aloin serkkuni kanssa taivastelemaan millaiset vuodet, niin siis vuodet, on tässä olleet. Viimeisen kahden vuoden otsikot pähkinänkuoressa: Venäjän ja Ukrainan

Jätä kommentti