unelmatyömatriisi
unelmatyömatriisi

Kumman valitset rahan vai intohimon?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi koen, mitä työkseni teen. Nimenomaan sen tunteen, miltä minusta tuntuu työtä tehdessä. Onko työ sellaista, jota voin tehdä yömyöhään ihan rakkaudesta, monia tunteja putkeen? Vai enkö meinaa saada itseäni sängystä ylös kun tiedän, että pitää lähteä sorvin ääreen.

Myös sillä on väliä, paljonko rahaa työstä saan. Mitä enemmän rahaa työstä saan, sitä enemmän se motivoi minua. Varsinkin ikävämpää työtä tekee mieluummin, jos siitä saa tuntuvan korvauksen. Aina kuitenkaan rahakaan ei ratkaise. On pakko tehdä myös sellaisia töitä, joita on helposti saatavilla. Suuripalkkaista työtä ei ole kaikille jaossa.

Työn merkityksellisyys tulee olemaan iso osa myös tulevaisuuden työelämää. Tulevaisuuden tutkija, futuristi Perttu Pölönen on kiteyttänyt työn merkittävyyden tulevaisuudessa: mieluummin onnistuu merkityksellisessä työssä, kuin epäonnistuu merkityksettömässä työssä. Minulle merkittävä työ on sellaista, jota kohtaan koen intohimoa. Intohimo syntyy mielenkiinnosta ja tunnesiteestä työtä kohtaan. Minulle merkityksellinen työ on sellaista, joka on omien arvojeni mukaista ja johon herään aamuisin täynnä intoa.

Oletko koskaan miettinyt, kohtaako sinun työsi ja intohimosi?

Entä kohtaako työtä kohtaan kokemasi intohimo työstä saadun rahan kanssa? Luin muutama vuosi sitten Hanne Valtarin ja Satu Rämön kirjoittamat Unelmahommissa ja Unelmaduunarin tilipäivä -kirjat. Voit tilata kirjat esim. täältä. Minulle kirjat avasivat työelämän tarkoituksen. Minun ei olekaan tarkoitus tehdä työtä, vain koska niin kuuluu tehdä, vaan minä voisin esimerkiksi nauttia töistäni? Saisin kokea intohimoa työni tekoon? Voisin ansaita asioilla, joita pidän tehdä? Tuntea tekemästäni työstä merkityksellisyyttä!

Unelmahommissa -kirjaan Rämö on kehittänyt unelmatyömatriisin. Unelmatyömatriisi perustuu yritysten käytössä olevan BCG-matriisin mukaan. Matriisi on nelikenttä, jonka reunoilla kulkee akselit. Pystyakseli kuvaa rahan määrää. Mitä korkeammalle mennään, sitä enemmän rahaa työstä saadaan. Vaaka-akseli kuvaa oman intohimon määrää. Mitä eteenpäin mennään, sitä suurempi intohimo työtä kohtaan on.  

Kuvan mukaisesti nelikentälle sijoitetaan koira, lehmä, kysymysmerkki ja tähti.  

Unelmatyömatriisin avaaminen

Koiran työt ovat sellaisia, millaista on koiran lenkittäminenkin vesisateella. Siitä ei saa paljoa rahaa, jos yhtään, ja sitä kohtaan kokee vain vähän intohimoa. Se on sellaista työtä, jota ei haluaisi edes tehdä. Minulle tällainen työ on tuttu. Otan tähän esimerkiksi nuoruuden kesätyöni siivoojana. Ei kiinnostanut yhtään, eikä siitä oikein rahaakaan saanut. Siksi en varmaan myöskään päätynyt siivousalalle, vaikka tärkeä ala onkin! Jollekin taas siivoustyöt, vaikka urakkana voivat olla tähtitöitä, eli suuren intohimon ja hyvän palkan töitä.

Lypsylehmän työt ovat sellaisia töitä, joita on pakko tehdä, rahan vuoksi. Näistä Tuisku laulaa kappaleessa ”rahan takii”. Niihin koetaan vähän intohimoa, mutta niistä saa sen verran hyvin rahaa, että niitä tehdään. Tällainen työ minulle on sairaanhoitajan työni kolmivuorossa. Kolmivuorotyötä tekemällä saa hyvin rahaa, mutta arjen sumpliminen kolmivuoron sisään, saa työn tuntumaan, noh, ei niin motivoivalta.  

Kysymysmerkki työt ovat sellaisia, joita tekee suurella intohimolla, mutta rahaa niistä ei saa joko ollenkaan, tai sitten kovin niukasti. Kysymysmerkki työt ovat matkalla koiriksi, lehmiksi tai tähdiksi. Voi olla, että ne putoavat kokonaan pois nelikentästä, jos niistä ei ala saamaan rahaa ollenkaan. Tällainen työ on minulle tämän hetkinen yrittäjyys-asiantuntija työ. Rakastan tehdä kaikkea sen ympärillä, mutta toistaiseksi en saa siitä vielä yhtään rahaa, tai todella niukasti. Kysymysmerkkejä voi monelle olla myös harrastukset.  

Tähti työt ovat niitä kaikista herkullisempia. Niitä, joita tekee klo 02 yöhön saakka vaivatta. Tähti työt ovat niitä töitä, joista jokainen unelmoi. Minulle unelmien tähti työ olisi puhujantyöt. Siis tulevaisuudessa, jos universumi suo. Tämänhetkisessä tilanteessa tähti työni ovat kaikki toiseen yritykseeni liittyvät työt.  

Nelikenttää voi käyttää erilaisten töiden, mutta myös erilaisten työtehtävien luokitteluun. Kun miettii vaikka työpaikan vaihtoa, nykyisen työpaikan työtehtävät voi luokitella matriisin mukaan. Jos kaikki tehtävät ovat koiria, suosittelen vahvasti miettimään, voisiko vaihtamalla parantua?  

Unelmatyömatriisi paremman aikataulutuksen tueksi

Viimeisenä vinkki heille, joilla on koko ajan kiire ja tuntuu, että aika on koko ajan loppu. Sijoita työsi ja tekemisesi nelikenttään. Kaikki työt mitkä sijoittuvat lypsylehmiin ja tähtiin kannattaa priorisoida tiukan aikataulun iskiessä päälle. Kaikki koira työt kannattaa heti karsia ja säästää aikaa niiden tekemiseltä. Kysymysmerkit? Niinpä. Miten kiireessä ehtisi priorisoimaan vielä niitä omia innostuksen kohteita, jotka mahdollisuuksina kutkuttelevat?

Ainiin. Tarina siitä, miten tärkeä työn merkityksellisyys on. Kun valmistuin sairaanhoitajaksi, ajattelin, että ”Noniin Laura, nyt sinulla on ammatti ja työ, mitä voit tehdä loppuelämäsi”. Työn helppo saatavuus ja suht hyvä palkka ja ihanakaan työyhteisö ei aiheuttanut minulle sitä merkityksellisyyttä, mitä työltä etsin. Huomasin, että omat arvoni peittyivät töiden alle ja päädyinkin aika nopeasti opintovapaalle. Siitä matkasta kerron täällä enemmän. Eli mikäli pitäisi valita raha vai intohimo, valitsisin intohimon.

Kumman valitsisit rahan vai intohimon? Oliko nelikentästä sinulle apua? Kerro kommentteihin tai jaa ajatuksiasi Instagramin puolella.


Ps. Laura on julkaissut omat verkkosivut, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa tästä linkistä. Lisäksi suosittelemme kuuntelemaan Lauran Elämäni yrittäjänä -podcastia.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
+1
2
+1
0
+1
0
+1
1
+1
1
+1
0
+1
0

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Laura

Laura

Laura on oman elämänsä innostuva puuhastelija. Sanavalmis riskinottaja, joka nauttii hyvästä, koruttomasta arjesta ja haaveilee enemmästä. Raha on hallinnut Lauran elämää aina, sillä sitä ei ole ollut ja juuri siksi siitä on ihana puhua ja kirjoittaa. Kahden tytön äitinä Laura haluaa olla mukana rikkomassa lasikattoja. Laura on nyt opintovapaalla palkkatöistä, toimii sairaanhoitaja-yrittäjänä sekä virittelee muuta yritystoimintaa. Luonto, sauna, uni, perhe ja ystävät olisivat ne viisi asiaa, joita ilman Laura ei selviäisi.

Seuraa Instagramissa

Kuuntele Lauran Elämäni yrittäjänä -podcastia

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Lauran aiemmat postaukset

hajauta tulot

Hajautatko tulosi?

Hyvänen aika miten paljon mua ahdistaa raha-asiat juuri tänä syksynä. Oman instani mukaan, en ole

kesäkulut

Kesäkulut osa 1.

Meille on tulossa KAIKKIEN AIKOJEN KESÄ! Tai no, ehkä viime vuoden kesä oli KAIKKIEN AIKOJEN,

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.