Oma tili on tyhjä, mutta lapsen tilillä on rahaa. Voiko lapsen tililtä lainata rahaa omaan käyttöön?
Vastaus on: ei voi.
Lain mukaan lapsen rahat ovat lapsen omia rahoja, ja ne tulee käyttää lapsen tarpeisiin, kuten mopoon, mopokorttiin tai tietokoneen hankkimiseen (ajoneuvo on rekisteröitävä lapsen nimiin). Ei edes siinä tapauksessa, jos rahat ovat alun perin vanhemman lapselle säästämiä.
Kun rahat on siirretty lapsen tilille, vanhemman oikeus rahoihin poistuu, ja ne muuttuvat lapsen varallisuudeksi.
Vakavimmassa tapauksessa voidaan puhua kavalluksesta, jotka ovat viime vuosina jonkin verran lisääntyneet (suurin osa lieviä kavalluksia). Tämän vuoksi tiedon lisääminen on tärkeää, jotta yhä useampi vanhempi on tietoinen lapsen oikeuksista omiin varoihinsa.
Kiinnostaako lapselle säästäminen? Luo ensin vankkaa perusta koko perheen taloudelle
Vanhempien on ymmärrettävä lapsen oikeudet omiin varoihin. Esimerkiksi lapselle säästämisen yhteydessä on ensisijaisen tärkeää miettiä koko perheen taloudellista tilannetta ja talouden turvaamista ennen kuin lapselle aletaan säästää tai sijoittaa.
Lapsi hyötyy eniten siitä, kun koko perheen talous on kunnossa.
On tärkeää huomioida, että vanhemmat ovat lain mukaan vastuussa lapsen varojen asianmukaisesta hoidosta, joten on tärkeää ymmärtää, miten lapsen varoja tulee oikeaoppisesti hallinnoida.
Jos esimerkiksi lapsi saa suuremman summan rahaa lahjaksi tai perintönä, perintörahaa ei voida käyttää koko perheen ulkomaan matkan kustantamiseen. Lapsella ei ole velvollisuutta käyttää omia varojaan muun perheen elättämiseen tai kulujen kattamiseen. Lomamatkan kohdalla lapsen rahoista voidaan kustantaa pelkästään lapsen osuus.
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus lasta kohtaan
Vaikka lapsella olisi omia varoja, vanhemmilla on silti elatusvelvollisuus lasta kohtaan ja näin ollen vanhemmat ovat vastuussa lapsen perustarpeiden täyttymisestä. Vanhemman tulee kustantaa omasta pussista mm. lapsen ruoka, asuminen, vaatteet, hygienia, terveydenhuolto ja tavanomaiset harrastukset. Jos lapsen harrastukset ovat kalliita (kuten esimerkiksi ratsastus), voidaan harrastuksien maksamiseen käyttää lapsen omia varoja.
Lapsen omien varojen olemassaolo ei poista vanhempien vastuuta lapsen perustarpeista huolehtimisesta.
Kynnys lapsen varojen käyttöön on matala. Tiedon lisääminen on tärkeää, ja esimerkiksi pankkien olisi hyvä korostaa lapsen tilin avaamisen yhteydessä entistä enemmän lapsen oikeuksia omiin varoihin ja mainita asiasta tarkemmin.
Tekstissä on viittauksia Ylen artikkeliin: Lapsen tililtä ei saa ottaa rahaa perheen menoihin – jopa lainaaminen on kielletty