Heti tekstin alkuun on tuotettava pieni pettymys, ihan kaikkea tämä teksti ei kerro vuodesta 2024, vaan tehdään kurkistus siihen, mitä yhteiskunnallisesti (tai jopa maailmanlaajuisesti) tulee tapahtumaan, miten verotus muuttuu ja minkälaisia muutoksia etuuksiin on tiedossa vuonna 2024. Eli, tarkemmin sanottuna, mitä vuonna 2024 tulee tapahtumaan, joka voi vaikuttaa myös sinun talouteen!
Historiallinen vaalivuosi 2024
Vuonna 2024 ihmiset saavat äänestää oikein urakalla. Tänä vuonna vallit järjestetään 40 maassa, joissa asuu yhteensä 3,2 miljardia ihmistä. Miten tämä sitten vaikuttaa juuri sinun talouteen? Ei suoranaisesti heti, mutta maat muodostavat 42 % koko maan bruttokansantuotteesta.
”
Bruttokansantuote = Bruttokansantuote on kaikkien maassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvo yhden vuoden aikana. BKT:een lasketaan esimerkiksi parturikäynnit, pianotunnit ja leipomon pullat. Bruttokansantuotetta käytetään yleensä ilmaisemaan maan vaurautta ja hyvinvointia.(Lähde: yle.fi)
Maailmanpoliittisesti tilanne ei ole viime vuosina ollut tasaisin, minkä vuoksi vaalit tietyissä maissa, kuten esimerkiksi Venäjällä ovat erityisen mielenkiintoiset. Ukrainassa olisi myös vaalien aika, mutta maa on perunut vaalit sotatilan vuoksi. Ja monia varmasti mietityttää myös se, tekeekö Yhdysvalloissa Trump toisen paluun. Ja mikä tärkeintä, meillä Suomessa äänestetään myös presidentinvaaleissa.
Presidentinvaalien lisäksi järjestetään maailmalla myös muita vaaleja. Väestörikkaassa Intiassa äänestetään siitä ketkä jatkavat parlamentin alahuoneen Lok Sabhan edustajina, EU:ssa taas järjestetään ensimmäiset parlamenttivaalit Brexitin jälkeen.
Suomen presidenttivaalien ehdokkaisiin pääset tutustumaan esimerkiksi Ylen vaalikoneen kautta.
Verotuksen muutokset vuonna 2024
Mitä verotuksessa muuttuu vuonna 2024? Listaamme alle tulevat muutokset:
- Työmatkakulujen omavastuuosuus nousee 750 eurosta 900 euroon
- Työmatkakulujen enimmäismäärä laskee 8400 eurosta 7000 euroon
- Kotitalousvähennystä saa myös fysioterapiasta ja toimintaterapiasta
- Ensiasunnon ostajan verovapaus poistuu, asunnon ostajien varainsiirtoveroprosentit laskevat
- Kiinteistöverotuksessa maapohjan vero% alaraja nousee 0,93% 1,30 prosenttiin
- Osakesäästötilin enimmäistalletusraja nousee 50 000 eurosta 100 000 euroon
- Perintöveron maksuaika pitenee kahdesta vuodesta kymmeneen vuoteen
- Verojen viivästyskorko ja hyvityskorko nousevat.
- Yritysasiakkaille mahdollisuus saada tutkimus- ja kehitystoiminnan ylimääräisen lisävähennyksen
- Omaverossa voi muuttaa ennakkoveron maksuaikaa siten, että vero jakautuu tasaisesti jooka kuukaudelle
Lue lisää verotuksen muutoksista täältä!
Muutokset etuuksissa vuonna 2024
Millaisia muutoksia Kelan etuuksissa tapahtuu vuonna 2024? Alla listaus merkittävimmistä muutoksista:
- Kelan eläkkeisiin, vammaistukiin, toimeentulotukiin ja sotilasavustuksiin tulee 5,9% indeksikorotus
- Työttömyysturvaa leikataan, lapsikorotus pienenee vuoden alusta ja poistuu 1.4.2024.
- Työttömyysturvan 300€ suojaosa poistuu 1.4.2024, jonka jälkeen kaikki tulot vaikuttavat tukeen pienentävästi
- Yleisen asumistuen määrää leikataan 1.4.2024 alkaen.
- Omistusasuntoihin maksettavan asumistuki lakkautetaan 31.12.2024
- Lapsilisiin ja opintotuten huoltajankorotuksiin korotuksia 1.4.2024
- Opintolainan valtiontakauksen määrät nousee elokuussa. Jatkossa opintolainaa voi saada korkekouluopintoihin 850€/kk, toisen asteen opintoihin 400€/kk
- Lääkekatto, eli lääkekorvauksien vuosiomavastuu nousee 626,94 euroon vuodessa
- Perheen neljännestä (ja lapset tästä ylöspäin) lapsesta maksettavan lapsilisän määrä nousee 10 eurolla
- Alle kolme vuotiaasta maksettavaa lapsilisää korotetaan 26 eurolla 1.4. alkaen
- Lapsilisän yksinhuoltajakorotus suurenee 5 eurolla 1.1.2024
- Elatustukea ja elatusapua korotetaan indeksin mukaan 4,84%
Jos uudenvuoden-jutut inspiroi, lue myös vuoden 2024 Megatrendeistä ja miten ne kannattaa ottaa huomioon sijoittaessa.