Airbnb sijoittaminen on lisääntynyt lähivuosien aikana valtavasti. Moni laittaa oman asuntonsa Airbnb kautta vuokralle ja saa hankittua vuokrauksen kautta lisätuloa. Tässä artikkelissa käymme kattavasti läpi miten Airbnb sijoituskohteena oikein toimii ja lopuksi summaamme vielä itse Airbnb yhtiön osakkeen ja sen tunnuslukuja.
Mikä on Airbnb ja miten sillä voi tienata?
Airbnb on vuonna 2008 perustettu yhdysvaltalainen yritys, joka tarjoaa alustan asuntojen lyhytaikaiselle vuokraamiselle. Bryan Chesky, Joe Gebbia ja Nathan Blecharczyk perustivat AirBed & Breakfast-yhtiön vuonna 2008 vuokraamalla halukkaille ilmapatjan San Franciscon asunnossaan. Pian toiminta alkoi levitä ja kasvaa isommaksi ja tänä päivänä Airbnb toimii 220 maassa ja yli 81 000 kaupungissa. Sillä on maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonaa käyttäjää.
Airbnb:n asiakkaita voivat olla niin yksityisen kiinteistönomistajat kuin asuntosijoittajatkin. Airbnb perii välityspalvelustaan 10-13% provision.
Moni Airbnb alustalle rekisteröitynyt majoittuja tietää, että palvelussa vuokranantajat arvioivat asiakkaita ja asiakkaat arvioivat vuokranantajia. Arviointi on tärkeä keino ”nostaa oman vuokrattavan asunnon arvoa” ja mahdollistaa vuokranantajalle enemmän asiakkaita ja paremman näkyvyyden hakutuloksissa.
Näillä arvioinneilla on myös oma vaikutusta vuokralaisen näkökulmasta, sillä vuokranantaja voi arvioiden perusteella pohtia haluaako hän kyseisen vuokralaisen asuntoonsa vai ei. Jos vuokralaisella on taustalla useampi negatiivinen palaute, voi näillä perusteilla vuokraaja olla vuokraamatta omaa asuntoaan kyseiselle majoittujalle.
Kuka voi alkaa airbnb vuokranantajaksi?
Airbnb-majoittajaksi voi periaatteessa ryhtyä kuka tahansa, jolla on jokin majoituskohde jota voi vuokrata muiden käyttöön. Airbnb sopii hyvin esimerkiksi oman asunnon, kakkosasunnon tai vaikka kesämökin eteenpäin vuokraamiseen silloin kun et sitä itse käytä.
Airbnb-alustalla asunnon vuokrauksen yhteydessä pystyt helposti määrittelemään vapaat ajat, jolloin kohteesi on vuokrattavissa. Toki voit hankkia kohteen vain ja ainoastaan vuokraamista varten.
Jos asut vuokralla, otathan selvää vuokranantajaltasi sekä myös taloyhtiöltäsi onko Airbnb majoittaminen sallittua silloin, kun et itse tarvitse asuntoa.
Airbnb asettaa tietyt vaatimukset, jotka majoittajan ja kohteen pitää täyttää. Koska Airbnb vuokraus perustuu paljolti siihen millaisen palautteen majoittaja ja kohteessa majoittuja toisistaan ja kohteestaan antaa, on tärkeää että vuokrattavasta kohteesta sitoutuu pitämään hyvää huolta ja että se palvelee majoittujia mahdollisimman hyvin viihtyvyyden ja siisteyden näkökulmasta.
Airbnb toivoo majoittajalta seuraavia asioita, jotta jotta kokemus olisi majoittujalle mahdollisimman miellyttävä:
- ✔ Vastaa nopeasti: Pidä vastausprosenttisi korkeana vastaamalla kyselyihin ja matkapyyntöihin 24 tunnin kuluessa.
- ✔ Hyväksy matkapyynnöt: Saat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleeksi hyväksymällä varauspyynnöt aina kun kohteesi on varattavissa.
- ✔ Vältä peruuttamista: Suhtaudu peruutuksiin vakavasti ja yritä välttää niitä, sillä peruutukset aiheuttavat paljon vaivaa ja haittaa vieraille.
- ✔ Pidä kokonaisarviosi hyvänä: Vieraat odottavat kohteilta yhdenmukaista laatutasoa, mistä he kohteen sitten varaavatkin.
Airbnb seuraa yllä olevien vaatimusten täyttymistä ja arvioi majoittajan näiden perusteella. Jos verrattuna muihin majoittajiin toimit keskivertoa huonommin, voi Airbnb asettaa sinulle sanktioita.
Storytelistä löytyy reilusti kirjallisuutta Airbnb:hin liittyen, jonka avulla voit oppia aiheesta lisää. Hanki Storytel tästä linkistä.
Kuinka paljon Airbnb-vuokraamisella voi tienata?
Airbnb- vuokraamisessa, kuten tietty muussakin asunnon vuokrauksessa on järkevää ottaa huomioon se, että homma tuottaa. Kun mietit hintaa kohteelle, ota huomioon kulut joita asunnosta on sinulle, sekä tietty alueen yleinen vuokrataso sekä muut mahdolliset Airbnb-kohteet.
Kuinka paljon vuokraamiselle on oikein mahdollista tienata? Tämähän riippuu täysin siitä montako kohdetta sinulla on ja kuinka suuri on kohteiden käyttöaste.
Otetaanpa kuitenkin pari esimerkkiä pelkästään tulojen näkökulmasta:
- Jos vuokraat kaksiota, jonka vuorokausihinnaksi asetat 150 euroa. 50% vuokrausasteella kuukaudessa tienaat 2250€ bruttona.
- Jos nostat vuokran 200 euroon kuukaudessa, 50% vuokrausasteella kuukaudessa tienaat 3000€ bruttona.
Kun puhutaan Airbnb:n tuloista, on tietty huomioitava asunnon kulut ja verotus, ennen kuin voidaan puhua varsinaisesta voitosta. Mutta äkkiseltään laskettuna, voisi kuukausiansiot nousta Airbnb – vuokrauksen kautta perinteistä, pitkäaikaista vuokrausta isommaksi. Jos mietit pitkäaikaisen vuokralaisen ja Airbnb- vuokrauksen välillä, suurin ero on tulojen lisäksi työmäärässä. Kun saat asunnon vuokrattua pitkäksi aikaa, voi olla ettei tarvitse useaan kuukauteen tehdä juuri mitään. Airbnb vuokrauksessa aikaa vievät viestintä, ilmoitusten teko, majoittujien kanssa sekä myös asunnon siivous ja kunnon tarkistus. On laskettu, että yksi asunnon vuokraus Airbnb:n kautta vaatii vuokranantajalta 2-3 tuntia työtä. Jos siis sinulta löytyy mökki, talo tai asunto jota vuokraisit ja olet valmis uhraamaan aikaa tähän hommaan, kannattaa pitää Airbnb mielessä yhtenä vaihtoehtona!
Airbnb on myös helppo yhdistää pitkäaikaisvuokraukseen, jolloin voit helpottaa työmäärää ja kasvattaa asunnosta.
Airbnb vuokratulojen verotus
Vero.fi antamien tietojen mukaan satunnaisestakin vuokraustoiminnasta (kuten esimerkiksi juuri Airbnb sijoittaminen) saatu tulo on veronalaista pääomatuloa, joka on sama kuin esimerkiksi osakesijoittamisessa. Aina 30 000€ asti saadusta tulosta verotetaan 30% ja tästä ylittävästä summasta 34%.
Voit vähentää verotuksessa vuokraamisesta aiheutuvat kulut. Jos asunto on omassa käytössäsi muun ajan, vuokratulosta voi vähentää kuitenkin vain kulut, jotka kohdistuvat vuokra-aikaan: esimerkiksi vuokralaisen hankinnasta johtuneet kulut ja osan hoitovastikkeesta.
Jos vuokraat useampia kohteita, ota selvää milloin sinut katsotaan elinkeinonharjoittajaksi ja toimintaa varten kannattaa käynnistää yritystoiminta.
Ota huomioon, että asunnon vuokraaminen saattaa katkaista edun asunnon verovapaasta myynnistä, jolla voi olla vaikutusta asunnon luovutusvoittoverotukseen.
Joissain tilanteissa Airbnb-tulot saattavat aiheuttaa myös arvonlisäverovelvollisuuden. Lue lisää täältä.
Airbnb osake sijoituskohteena
- 👉 Vuonna 2008 perustettu Airbnb-yhtiö on tällä hetkellä maailman suurin vuokramajoituspalvelu, joka tarjoaa myös varauspalveluita pienille 10-100 huoneen boutique-hotelleille ja elämyksille.
- 👉 Airbnb-alusta tarjosi vuonna 2020 5,6 miljoonaa aktiivista majoituspaikkaa.
- 👉 Yhtiön neljän miljoonan isännän yritystiedot ovat 220 maassa ja 100 000 kaupungissa.
- 👉 Vuonna 2020 53% liikevaihdosta tuli Pohjois-Amerikan alueelta, 30% Euroopasta/Lähi-idästä/Afrikasta, 10% Aasian ja Tyynenmeren alueelta ja 7% Latinalaisesta Amerikasta.
- 👉 Verkkovarausten transaktiomaksut kattavat kaikki sen tulot.
Airbnb on tuore pörssiyhtiö
Airbnb listautui pörssiin (Nasdaq) joulukuussa 2020. Ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä osakkeiden aloitushinta oli 68 dollaria per osake ja ensimmäisenä päivän lopussa osakkeen kurssi päättyi jopa 144 dollariin. Tämä tarkoittaa, että osake nousi ensimmäisen päivän aikana 113%. Tämän suuren nousun myötä yhtiön markkina-arvo kipusi yhdessä päivässä yli 100 miljardiin, jonka myötä yhtiö ohitti arvollaan kilpailijansa; Booking Holding-yhtiön (kyseisen yhtiön markkina-arvo on 86 miljardia).
Listautumisannissa Airbnb keräsi yhteensä 3,8 miljardia dollaria, jonka yhtiö on kertonut käyttävänsä liiketoiminnan kehittämiseen ja mahdollisiin yrityskauppoihin sekä investointeihin.
Koronavuosi 2020 oli yhtiölle haastavaa aikaa. Koronakriisin yllättäessä yhtiö joutui hakemaan huhtikuussa 2020 miljardin edestä lisäpääomaa sijoittajilta. Toukokuussa yhtiö joutui irtisanomaan jopa neljänneksen työntekijöistään.
Vuoden 2020 loppupuoli oli kuitenkin valoisampi ja yhtiö hyötyi kotimaan matkailusta ja kääntyi voitolliseksi tehden 219 miljoonan dollarin nettotuloksen. Liikevaihto oli kuitenkin 18% alhaisempi verrattuna edellisen vuoden Q3:een.
Vuonna 2021 yhtiö on toipumassa koronakriisistä ja myynti on ollut kasvussa, mutta yhtiö on edelleen tappiollinen. Liikevaihto kasvoi Q1 aikana 5% edelliseen vuoteen verrattuna. Lue lisää
Kirjoitushetkellä (lokakuu 2021) osakkeen arvo pyörii 167 dollarin paikkeilla.
AirBnB Inc. listautumisesta on kulunut alle vuosi, joten pörssikurssista ja kehityksestä on saatavilla hyvin vähän informaatiota.
Tietoa osakkeesta ja yhtiöstä:
- Tikkeri: ABNB (Nasdaq)
- Markkina-arvo: 103 562 MUSD
- Osakkeiden lukumäärä: 336 553 828
- Työntekijöiden määrä: 5 597
- P/E* 526,32
- P/S 23,04
- P/B 30,49
- EPS -7,93
- EPS-kasvu* −103,98%
* perustuu ennusteeseen
Avaa oma Nordnet-tili ja aloita sijoittaminen. Tilin avaaminen on ilmaista. Nordnetissä voit tutkia tarkemmin jokaisen pörssiyhtiön tunnuslukuja ja kehitystä. Lisäksi voit aloittaa rahastosijoittamisen. Tarjolla on Nordnetin suosittuja kuluttomia rahastoja. Opi lisää rahastosijoittamisesta.