Monesti varallisuus yhdistetään saatuun palkkaan, kun taas harvemmin puhutaan nettovarallisuudesta. Kuitenkin taloudellisen vaurauden todellinen mittari on juuri nettovarallisuus, ei pelkkä tilille kilahtava palkka.
Voit selvittää nettovarallisuutesi listaamalla kaikki varasi ja vähentämällä varoista kaikki velat. Näin saat lopputulokseksi nettovarallisuutesi, joka on lopulta perimmäinen varallisuutesi mitta, jonka voit tarvittaessa muuttaa käteiseksi.
Mitä korkeampi nettovarallisuutesi on, sitä rikkaampi olet.
– Salkunrakentaja
Toki palkalla on oma tärkeä merkityksensä, mutta haluaisin korostaa, että se on yksi tekijä muiden joukossa. Keskeistä olisi kiinnittää palkan lisäksi huomiota kaikkiin saatuihin tuloihin (aktiiviset ja passiiviset), säästöihin, sijoituksiin sekä varmistaa, että kulutus pysyy tulojen alapuolella.
Vaikka korkea palkka voi nopeuttaa nettovarallisuuden kasvua, ongelmana on se, että monet keskittyvät pelkästään palkan määrään unohtaen yllä mainitut muut osatekijät.
Tämä asetelma ei pitkässä juoksussa vaurastuta, sillä mitä enemmän palkkaa saa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kasvavat myös menot. Tämä perustuu Parkinsonin lakiin, jonka mukaan menot nousevat tulojen mukana.
Vaikka palkka olisi kuukausittain viisinumeroinen summa, mutta jos menot ovat yhtä suuret tai jopa suuremmat kuin tulot, nettovarallisuus ei tällaisessa tilanteessa kasva – se voi pahimmassa tapauksessa mennä koko ajan miinuksen puolelle.
Uskomus siitä, että tarvitset massiivisen palkan ollaksesi varakas, on monen kompastuskivi. Jos muut osatekijät jäävät huomiotta, ei välttämättä massiivinenkaan palkka riitä, jos menosi kasvavat samassa suhteessa tulojesi kanssa.
Jos haluat lisätä taloudellista vaurautta, suosittelen keskittymään enemmän nettovarallisuuden kasvattamiseen. Vältä tuijottamasta sokeasti vain yhteen tekijään. Ota sen sijaan huomioon kaikki neljä: tulojen, säästöjen ja sijoitusten kasvattaminen sekä kulujen pitäminen alle tulojen. Tämä on todellisen taloudellisen vaurauden avain.
Edellisessä kirjoituksessani kerroin, miten muutin oman negatiivisen nettovarallisuuteni positiiviseksi. Käy lukemassa klikkaamalla tästä
Oman talouden numeroita ja nettovarallisuutesi kehitystä voit seurata:
Aloita sijoittaminen Nordnetissä!
Nordnet on yli 500 000 suomalaisen sijoittajan valinta.
Sijoita osakkeisiin tai aloita rahastosijoittaminen vain 15 eurolla!
*Sisältää kaupallisen linkin