Työhönpaluu

Miltä työhönpaluu pitkän tauon jälkeen tuntuu? Kesä ei ole vielä ohi ja monella on vielä lomaakin jäljellä, mutta edessä siintävä työhönpaluu saattaa kuitenkin jo hieman mietityttää. Omalla kohdallani opintovapaa jatkuu vielä vuoden loppuun asti, mutta työhöpaluu on itselläkin edessä joskus. Erityisesti näin alanvaihtajana entiseen työhön palaamiseen liittyy monimutkaisia ajatuksia, joita erittelen tässä tekstissä. Opintovapaa on … Lue lisää

Vastuullisuuspäätökset sijoittamisessa

Disclaimer: Tekstissä mainitut yhtiöt eivät ole sijoitussuosituksia suuntaan tai toiseen. Mainitsemani yhtiöt ja niiden vastuullisuus on tässä tekstissä vain ja ainoastaan minun mielipiteeni, ei minkään virallisen toimijan tekemä arviointi. Vastuullisuus eri elämän osa-alueilla on nostanut profiiliaan viimeisten vuosien aikana kiihtyvällä tahdilla. Siinä missä yksittäiset ihmiset tekevät päivittäin omissa kulutusvalinnoissaan vastuullisuuden ohjaamia päätöksiä, on myös päättäville … Lue lisää

Onko kuluttamisen vähentäminen aina luopumista?

kuluttaminen

Törmäsin Instagramissa erään ilmastovaikuttajan muokkaamaan lehtiotsikkoon, joka alkuperäisenä kertoi yli puolen Suomen kansasta olevan valmiita tinkimään elintasostaan ilmaston vuoksi (ks. alla oleva Instagram-julkaisu). Muokatussa versiossa elintasosta tinkimisen tilalle oli vaihdettu ”paremman elämän eläminen”. Kuvanmuokkauksen tarkoituksena oli kääntää keskustelua ainaisen luopumispuheen sijaan siihen, mitä kaikkea positiivista ja hyvää ilmastotoimet tuovat paitsi luonnolle, myös yhteiskunnalle. Olen itsekin … Lue lisää

Lyhennetty työviikko – helpotusta kalenteritetrikseen?

lyhennetty työviikko

Olen jo ennen perheen perustamista elätellyt toiveita päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa minun olisi mahdollista tehdä lyhyempää työviikkoa ja käyttää siitä vapautuva aika johonkin muuhun mielekkääseen tekemiseen. Mitä enemmän työuraa on takana ja kokemusta kertynyt, sitä enemmän on myös oppinut itsestään ja tunnistanut, mikä arjessa aiheuttaa eniten kuormitusta ja mikä taas lisää hyvinvointia ja edistää palautumista. … Lue lisää

Minimalismi – monta tapaa toteuttaa

minimalismi

Tyhjensin eräänä päivänä astianpesukonetta ja astiakaappia puhtaista astioista, ja laitoin paistinlastoja keittiön laatikkoon omille paikoilleen. Jouduin hieman taistelemaan saadakseni kauhat, lastat ja mittakupit oikein päin, jotta laatikon olisi vielä saanut takaisin kiinni. Siinä kolmea eri desimittaa laatikkoon mallaillessani aloin miettimään, onko jokainen niistä aivan täysin tarpeellinen. Kaiken lisäksi mittoja on meillä vielä pari lisää puurohiutalepurkissa … Lue lisää

Säästäminen ja hyväntekeväisyys

säästäminen ja hyväntekeväisyys

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt koko maailmaa, ja aiheuttanut kuoleman ja tuhon lisäksi suuren humanitäärisen kriisin. Ukrainaan apua toimittavien järjestöjen listauksen löydät täältä. Mikäli rahan lahjoittaminen ei ole mahdollista, auttaa voi myös jakamalla tarkistettua, luotettaviin lähteisiin perustuvaa tietoa tilanteesta ja osoittamalla tukeaan Ukrainalle muilla tavoin. Säästämisellä tavoitellaan pääasiallisesti taloudellista turvaa itselle erilaisten elämäntilanteiden ja tapahtumien … Lue lisää

Lasten ja nuorten rahataidot – miten niitä tulisi opettaa?

lasten ja nuorten rahataidot

Säästämistä tai sijoittamista koskevia artikkeleita, henkilökuvia tai vaikuttajien julkaisuja lukiessa törmää usein pohdintaan siitä, miten rahaa on kirjoittajan lapsuudenkodissa käsitelty, onko siitä puhuttu tai miten paljon tai vähän sitä on ollut käytettävissä. Näitä erilaisia tarinoita yhdistää se, että jokaisessa niistä on lopulta jostakin syystä tai jonkin asian vaikutuksesta tehty päätös aloittaa säästäminen tai ainakin omien … Lue lisää