kuluttaminen
kuluttaminen

Onko kuluttamisen vähentäminen aina luopumista?


Törmäsin Instagramissa erään ilmastovaikuttajan muokkaamaan lehtiotsikkoon, joka alkuperäisenä kertoi yli puolen Suomen kansasta olevan valmiita tinkimään elintasostaan ilmaston vuoksi (ks. alla oleva Instagram-julkaisu). Muokatussa versiossa elintasosta tinkimisen tilalle oli vaihdettu ”paremman elämän eläminen”. Kuvanmuokkauksen tarkoituksena oli kääntää keskustelua ainaisen luopumispuheen sijaan siihen, mitä kaikkea positiivista ja hyvää ilmastotoimet tuovat paitsi luonnolle, myös yhteiskunnalle.

Olen itsekin huomannut lehtiartikkelien ja erityisesti niiden otsikointien ongelmallisen lähestymistavan kaikenlaisen kuluttamisen vähentämiseen. Luonnonvarojen säästäminen ja päästöjen vähentäminen ovat kuitenkin avainasemassa siinä, onko meillä tai meidän jälkeemme tulevilla sukupolvilla enää olemassa elinkelpoista maapalloa. Pidän ilmastonäkökulmaa todella tärkeänä ja jopa ensisijaisena kulutuskeskusteluun liittyen, mutta tässä blogissa keskityn enemmän yksilön käyttäytymiseen ja henkilökohtaiseen talouteen.

Kuluttaminen on normi

Kun puhutaan kuluttamisen vähentämisestä luopumisena ja kurjistamisena, samalla muokataan ihmisten käsityksiä siitä mitä kuluttamisen vähentäminen on ja miten se vaikuttaa meidän arkeemme. Sillä, millaisia käsitteitä käytämme asioista puhuttaessa, on todella iso merkitys eikä tämä rajoitu mitenkään vain yksilön valintoihin. Esimerkiksi se, miten me puhumme eri ihmisryhmistä, vaikuttaa sekä omiin että kuulijoiden käsityksiin kyseisistä ryhmistä.

Tästä pääsenkin tämän tekstin ytimeen: miten me suhtaudumme siihen, että kulutusta on melkeinpä pakollista vähentää ja arkielämäämme tulee muuttaa vähäpäästöisempään suuntaan? Kuluttaminen on pohjimmiltaan sitä, että vaihdamme työpanoksestamme (tai esimerkiksi jonkinlaisena etuutena) saamiamme korvauksia, useimmiten rahaa, hyödykkeisiin tai palveluihin. Siis kulutamme rahavarojamme palveluihin tai materiaan. Kuluttaminen ei kuitenkaan koskaan ala tai pääty vasta silloin kun raha vaihtaa omistajaa. Esimerkiksi vaatteen olemassaolo alkaa siinä vaiheessa, kun sen valmistamiseen tarkoitettu materiaali on tuotettu, ja vaate kuluttaa erilaisia varoja koko olemassaolonsa ajan.

Elämme aikaa, jolloin ihmiskunta on varakkaampaa kuin koskaan aiemmin ja päivä päivältä tuo varallisuus vain kasvaa. Sinänsä varallisuuden kasvu ja varakkaiden ihmisten lisääntyminen ei tietenkään ole ongelma, mutta kestämätöntä siitä tekee se, että tämä varallisuuden kasvu ei mistään näkökulmasta katsottuna jakaudu tasaisesti ihmisten kesken. Meillä suomalaisilla on globaalisti tarkasteltuna korkea elintaso ja sen myötä me teoriassa voimme kuluttaa niin paljon kuin kulutamme. Ja kun on mitä kuluttaa, niin mehän myös kulutamme.

Pidän itseäni tietyllä tapaa onnekkaana ihmisenä siinä mielessä, että en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut muodista, kosmetiikasta tai trendien mukana pysymisestä. Nuorehkona naisena tuntuu, että nämä kun ovat juuri niitä kulutuksen kohteita, joihin meitä houkutellaan markkinoinnin ja mainonnan keinoin, ja joihin kuluttaminen on myös jonkinlainen normi tai oletus. On anti-age-tuotteita, tietynmallisia farkkuja ja hiusmalleja, joita täytyy päivittää tietyin väliajoin tai ole auttamatta ”outdated”. (Naisverosta tai ns. pinkistä verosta Virva on muuten kirjoittanut omassa blogitekstissään täällä.) Voin siis vain kuvitella, minkälainen kuluttamispaine on niillä henkilöillä, joiden kiinnostuksen kohde on edes yksi edellä mainituista. Jotta pysyt menossa mukana, on kulutettava, ja usein hyvin paljon.

Sosiaalinen paine ja joukkoon kuulumisen tarve ovat todella vahoja tuntemuksia meissä ihmisissä. Kun siis joistakin tietyistä asioista tulee trendejä ja muut ympärillämme toteuttavat näitä omassa elämässään, saatamme alkaa kokea painetta toimia samoin, jotta kokisimme kuuluvamme itsellemme merkitykselliseen viiteryhmään. Näihin ilmiöihin törmäämme ihan arkielämämme yhteisöissä toimiessamme, mutta viimeistään sosiaalinen media on tuonut nämä kaikki meistä jokaisen ruudulle ja siten trendit tulevat näkyväksi myös niille, jotka eivät niistä ehkä muuten tulisi helposti tietoiseksi. Itse en seuraa muotia aktiivisesti, mutta tiedän että sivujakaus on no-no ja matalavyötäröiset farkut ynnä muu Y2K-muoti on tekemässä paluutaan, ja tämänkin tiedon on tarjonnut some. Kaikesta tästä huolimatta minullakin on omat sudenkuoppani kuluttamisen suhteen, joista lisää hieman myöhemmin.

Kuluttaminen ja sillä saavutettavat hyödyt

Naiset puhuu rahasta –Instagram-tilillä nostettiin hetki sitten esille lehtiartikkeli uudesta tutkimuksesta, joka jokseenkin kumoaa edellisen, vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen tuloista ja niiden kasvamiseen liittyvästä onnellisuuden lisääntymisestä. En tätä tekstiä varten perehtynyt tutkimusten sisältöön tarkemmin enkä siis tässä mene sen syvemmin tuloihin liittyvään onnellisuuteen, mutta mielestäni olisi kiinnostavaa puhua siitä, miten näiden kasvaneiden tulojen käyttäminen sitten lisäisi meidän kokemaamme onnellisuutta. Friedrich von Wieserin ”rajahyöty” ja tähän liittyvä ”laskeva rajahyöty” on teoria, jonka mukaan jossakin vaiheessa kuluttamamme uudet hyödykkeet eivät enää tuota meille samaa lisähyötyä kuin edellinen. Käytännön hyvin yksinkertaistettu esimerkki voisi olla vaikka se, että janoisena ensimmäisestä lasillisesta vettä on meille suurin hyöty, mutta jo kolmannesta lasista ei ole meille enää juurikaan mitään hyötyä janon sammuttamisen kannalta.

Voisi siis ajatella, että tietyn pisteen jälkeen aina uusiin asioihin kuluttaminen ei enää tuota meille vastaavaa hyötyä, emme siis oikeasti saa rahoillemme vastinetta. Kuluttamista voi siis miettiä esimerkiksi laskevan rajahyödyn kautta ja miettiä vaikkapa sitä, kuinka monesta neuleesta on itselle enää mitään hyötyä, ja missä määrässä laskevan rajahyödyn periaate iskee. Aiemmin mainitun sosiaalisen paineen lisäksi olemme kuluttajina hyvin paljon (ellemme joskus jopa täysin) myös omien tunteidemme ohjailtavissa, ja uuden neuleen hankkimisesta voi tulla se hetkellinen onnellisuuden tunne, jonka voimme kokea olevan itsellemme hyödyllinen kerta kerran jälkeen. Onnellisuutta on kuitenkin mahdollista kokea miltei rajattomasta määrästä asioita ja oman kulutuskäyttäytymisen muuttamiseksi olisi olennaista löytää jokin toisenlainen, konkreettinen onnellisuuden lähde.

Mistä sitten voisimme saada korvaajan kuluttamisen tuomalle tunteelle siitä, että olemme jotenkin onnellisempia kuin ennen tai että koettu elintasomme määrittyisi kuluttamisemme mukaan? Omalla kohdallani heikko kohta on oma auto. Se on paitsi investointina huono, vie koko olemassaolonsa ajan tuhottomasti rahaa ja on bensiinikäyttöisenä vielä luonnollekin myrkkyä. Kuitenkin minun on aivan kamalan hankala luopua siitä, eikä syynä ole pelkästään kotimme sijainti ja arjen logistiikka, vaan minä tykkään omistaa auton. Se tuo minulle vapauden tunteen, voin lähteä omasta pihastani milloin vain enkä ole rajoitettu julkisen liikenteen aikatauluihin, jotka ovat kuitenkin ihan kohtuulliset omiin tarpeisiini nähden. Olen siis joutunut oikeasti miettimään, mitkä ovat ne parhaat perustelut auton säilyttämiselle ja mitkä taas tukisivat päätöstä luopua siitä.

Oman elämän esimerkki

Olen siis aktiivisesti miettinyt, mitä lisäarvoa autosta luopuminen toisi elämääni ja seuraavanlaisia asioita keksin:

1) Tällä viikolla varmistui tieto, että kuopukseni pääsee samaan hoitopaikkaan isoveljensä kanssa, ja lasten kuljetukset hoituisivat siis todella kätevästi lyhyen matkan päähän muullakin kulkupelillä kuin autolla.

2) Olen myös loppuvuoden opintovapaalla, joten työmatkakaan ei hetkeen ole hyvänä perusteena pitää autoa, ja yliopistolle pääsen julkisilla silloin harvoin kun sinne on mentävä.

3) Oma liikunta on jäänyt arjessa nyt todella vähälle, ja

4) ilman autoa esimerkiksi lasten kuljetukset tarjoaisivat täydellisen mahdollisuuden arkiliikuntaan ja näyttäisivät myös lapsille arkiliikunnan tärkeää esimerkkiä. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä,

5) säästäisin rahaa huoltojen, bensojen, vakuutusten ynnä muiden kulujen muodossa tuhansia vuodessa.

Mikä sitten puoltaisi auton pitämistä?

1) Oma auto on kiva olla olemassa.

Epämääräinen, pääosin tunteeseen perustuva halu omistaa ja siten käyttää liiankin matalalla kynnyksellä on paras mitä keksin. Meillä on taloudessa kaksi autoa, joten oikeasti emme tarvitsisi toista juuri mihinkään. Tämä autoesimerkki ei välttämättä ole aiheellinen monelle, mutta sen avulla koitin hahmotella ajatuskulun oman kuluttamisen rajaamisessa ja korvaavien hyötyjen etsimisessä. Monessa muussa hankinnassa voi toimia ihan jo se, että laittaa ylös vaikkapa vaatehankintoihin menevät rahat ja laskee paljonko vuodessa saisi säästöön, jos jättäisi edes puolet ostamatta.

Liian nopeasti ei kannata hypätä syvään päätyyn, vaan pikkuhiljaa muuttaa tottumuksiaan ja tasapainotella niin että huomaa muuttavansa käytöstään, muttei kuitenkaan tuskastu tilanteen kanssa. Sillä tavoin ei ehkä koskaan ajattelekaan ”luopuvansa” jostain, vaan ennemminkin saavansa enemmän jotain, kuten kokemuksen että ”elää parempaa elämää” kuin ennen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
+1
1
+1
0
+1
0
+1
1
+1
1
+1
0
+1
0

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Annimaija

Annimaija

Annimaija on pirkanmaalainen kahden lapsen äiti, avovaimo ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Vastuullisuusasiat ovat sijoittamisessa ja kuluttamisessa Annimaijan sydäntä lähellä, ja koulutustaustan kautta myös erilaiset yhteiskunnalliset ilmiöt sekä näiden suhde talouskysymyksiin ovat mielenkiinnon kohteena.

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Annimaijan aiemmat postaukset

Työhönpaluu

Miltä työhönpaluu pitkän tauon jälkeen tuntuu? Kesä ei ole vielä ohi ja monella on vielä

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.