verkostoituminen
verkostoituminen

Verkostoitumisen voima

Verkostoituminen sanana on monelle meistä lähes kirosana. Jos sanotaan, että jossain on nimenomaan verkostoitumistapahtuma, moni jättää sen väliin, koska ajattelee, että sinne mennään vaivaantuneesti pönöttämään ja jaetaan puhelinnumeroita tuntemattomille.

Totuus on, että me kaikki kuitenkin verkostoidumme muiden ihmisten kanssa, halusimme sitä sillä sanalla tai emme.

Mitä hyötyä verkostoitumisesta on?

Olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa päivittäin. Elämme maailmassa, jossa ihmissuhteiden merkitys korostuu jatkuvasti enemmän. Olipa kyse sitten urasta, liiketoiminnasta tai omasta henkilökohtaisesta kehityksestä, verkostoituminen on tullut yhdeksi keskeiseksi tekijäksi menestyksen saavuttamisessa.

Olet varmasti kuullut myös sanonnan, että olemme niiden ihmisten summa, joiden kanssa vietämme aikaamme. Lyhyesti se siis tarkoittaa, että ne ihmiset, joiden kanssa vietämme paljon aikaa, vaikuttavat meidän ajatuksiimme, uskomuksiimme ja myös elämiimme. Jos haluat saada jonkinlaista muutosta elämässäsi vaurastumisen polulla tai muuten, kannattaa ottaa yhteyttä ihmisiin, jotka voivat auttaa sinua tavoitteessasi. Mieluiten verkostoidu sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat jo siellä, mihin sinä haluat päästä.

Verkostoituminen on tärkeää monilla elämänalueilla. Se avaa ovia uusiin mahdollisuuksiin, edistää ammatillista kehitystä, luo liiketoimintamahdollisuuksia ja edistää henkilökohtaista kasvua. Menestyminen nykypäivän verkostoituneessa maailmassa vaatii kykyä luoda ja ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita.

Verkostoitumisen nurja puoli

Joten älä aliarvioi verkostoitumisen voimaa, vaan ota rohkeasti osaa tapahtumiin, laajenna verkostoasi ja hyödynnä sen tarjoamat mahdollisuudet. Muista kuitenkin, että verkostoituminen, kuten toivon mukaan mikään muukaan ihmisten kohtaaminen ei saa olla pelkkää omaa etua tavoittelevaa tai itseä pönkittävää egon kohotusta. Ehkäpä juuri tästä syystä monet karttavat verkostoitumistapahtumat kaukaa, sillä usein verkostoitumistapahtumissa on tuntunut törmäävän vain tällaisiin kanssakulkijoihin.

Muistan itsekin olleeni tapahtumissa, joissa on arvottu pöytäseurue ja keskusteltu nimenomaan verkostoitumismielessä. Oma sisäinen intuitio osui usein oikeaan jo ennen kuin ihminen oli ehtinyt suutansa avata. Osan kanssa kehittyi molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyö, osa jäi pelkäksi nimeksi sometuttavien listalla. Miksi näin? Osan kanssa klikkasi heti tai näki, että ollaan hyvällä asialla liikkeellä ja oikeista syistä. Osasta näki ja kuuli jo kauas, että itse asiassa tällaisia henkilöitä ei niinkään kiinnostanut, ketä he tapaavat tai millaisia heidän tapaamansa ihmiset ovat. Tärkeintä on vaan saada mahdollisimman paljon kontakteja LinkedIn-profiiliin.

Valitse kohtaamisesi tarkkaan

Sittemmin en enää pidä tapaamisiani niinkään verkostoitumistapaamisina vaan tapaan samanhenkisiä ihmisiä, kuuntelen heidän tarinoitaan ja kerron itsekin omiani. Saan mahtavia vinkkejä vaikkapa sijoittamiseen, sijoitusasuntoihin, inspiroidun muiden kulkemasta matkasta ja kehityn samalla itsekin.

Ehkä merkittävin ero entisten ja nykyisten tapaamisten välillä piileekin siinä, että aiemmin verkostoitumistapahtumat saattoivat olla keskittyneitä enemmän sellaisiin asioihin, joihin en lopulta tunne minkäänlaista kiinnostusta. Nyt valitsen tilaisuudet, joissa käyn paljon tarkemmin. Menen vain sellaisiin, joissa tiedän, että:

  • ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita samoista asioista ja myös kiinnostuneita tapaamaan uusia ihmisiä
  • tilaisuuksissa ollaan avoimin mielin, valmiina inspiroitumaan ja inspiroimaan
  • tilaisuuksissa ei arvoteta ihmisiä työpaikan, ammatin tai minkään muunkaan statuksen perusteella vaan ollaan aidosti valmiita kohtelemaan kaikkia tasavertaisina ja jakamaan hyviä neuvoja puolin ja toisin
  • kaikkia kuullaan ja kaikkia pusketaan eteenpäin, kukin omista lähtökohdistaan
  • kaikki toimivat rehellisesti ja avoimesti

Tärkeää hyvän verkoston luomisessa on siis vastavuoroisuus. Kannattaa käyttää aikaa ja luoda syvällisempiä suhteita, jotka hyödyttävät molempia osapuolia. Parasta on, kun verkostoituessa tapaat ihmisiä, joista ajan kuluessa tulee ystäviäsi.

Ole avoin ja aktiivinen

Kun haluaisit tutustua johonkuhun tai löytää ympärillesi lisää ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi kiinnostuneita sijoittamisesta tai vaurastumisesta, sinun on itse oltava aktiivinen. Ota yhteyttä henkilöihin sosiaalisen median kautta tai mene sellaisiin tapahtumiin, joissa aihetta käsitellään. Tässäkin tapauksessa toimii vanha sanonta, ettei ketään tulla sohvalta hakemaan. Mene tilanteisiin tai someen ja kerro myös omista kiinnostuksen kohteista ja tavoitteistasi suoraan.

Koskaan et tiedä, milloin tapaat jonkun, jonka kanssa voi syntyä vaikkapa kokonaan uusi yhteistyökumppanuus, yritysidea, pääset mukaan asuntosijoittamiseen tai osakkeisiin keskittyviin ryhmiin vaihtamaan ajatuksia ja syventämään osaamistasi tai sinulle tarjotaan mahdollisuutta olla mukana mielenkiintoisissa hankkeissa. Yllä olevat ovat kaikki tapahtuneet omalla kohdallani, joten ne ovat vain jäävuoren huippu mahdollisista hyvistä vaikutuksista, joita verkostoitumisella on. Osa on tullut täysin uusien kontaktien kautta, osa vanhojen tuttujen tiedustelemana. Tiedän, että nämä eivät lopu tähän vaan lisää on edelleen tulossa. Ja vaikkei yksikään yllä olevista tapauksista olisi tapahtunut, olisin silti monta kokemusta ja monta ihmissuhdetta rikkaampi.

Verkostoituminen ei kuitenkaan tuo sinulle kuuta taivaalta, vaan sinulla itselläsi on lisäksi oltava oma suunta ja tavoitteet selvillä. Mitä kohti olet menossa? Millainen ihminen haluat olla? Mitä haluat tehdä elämässäsi? Verkostosi voi joskus auttaa sinua näissä asioissa, mutta sinä olet oman elämäsi päähenkilö ja kuljet juuri oman matkasi itse.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Virva

Virva

Tervetuloa blogiini!

Olen markkinointihenkinen monialainnostuja ja kahden tytön äiti. Tasapainoilen ruuhkavuosien, hyvän arjen ja elämysten välillä.

Sijoittamisen ja säästämisen muutama vuosi sitten ymmärrettyäni, ettei työtä tekemällä varsinaisesti rikastu. Rahat täytyy käyttää järkevästi ja laittaa niitä kasvamaan itsekseen. Tulevaisuudessa tilin saldo ei saa sanella tekemisiä ja ajankäyttöä.

Nautin ajasta perheen ja ystävien kanssa, rakkaimmat harrastukset vievät luontoon, rinteeseen tai padel-kentille.

Seuraa Instagramissa
Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Virvan aiemmat postaukset

medialukutaito

Medialukutaito

Olen jo pidemmän aikaa seurannut median kirjoittelua tietyistä aloista. Täysin omien mielenkiinnon kohteideni mukaan kiinnitän

verkostoituminen

Verkostoitumisen voima

Vaikka verkostoitumisella saattaa olla korvissasi negatiivinen sointi, sillä on kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia, jonka vuoksi sitä kannattaa tehdä. Ja hei, verkostoidut joka tapauksessa, halusit tai et. (Ellet täysin erakoidu.)

nainen tarvitsee omaa aikaa

Nainen tarvitsee omaa aikaa!

Välillä on pakko päästä olemaan vain minä itse ilman muita leimoja tai oletuksia ja odotuksia äitinä tai vaimona. Millaista henkistä pääomaa nainen saa, kun lähtee itsekseen matkalle? Lue lisää.

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.