miksi kannattaa sijoittaa
miksi kannattaa sijoittaa

Miksi kannattaa sijoittaa?

Oletko havahtunut huomaamaan, että mielessäsi on alkanut kypsyä ajatus sijoittamisen aloittamisesta?

Tähän saakka jokin on kuitenkin saanut sinut lykkäämään aloittamista. Olet saattanut kuvitella tarttuvasi toimeen, mutta matkan varrella olet kohdannut erilaisia esteitä tai tekosyitä, jotka ovat viivästyttäneet aloittamista. Ehkä aikaa ei ole tuntunut olevan riittävästi, tai rahaa sekä tietämystä on tuntunut puuttuvan. Kuulostaako tutulta?

Sijoittamisen aloittaminen voi tuntua pelottavalta tai kaukaiselta ajatukselta, mutta totuus on se, että vaikein askel on yleensä itse aloittaminen. Kun pääset tämän haastavimman kynnyksen yli, tulet todennäköisesti huomaamaan, ettei homma olekaan niin vaikeaa kuin olit kuvitellut.

Tällä sivulla avaamme, miksi kannattaa sijoittaa, ja samalla kerromme, miksi todennäköisesti jo olet sijoittaja.

Miksi kannattaa sijoittaa?

Sijoittaminen voi olla kannattavaa monestakin eri syystä. Monille sijoittaminen toimii halutun elämän mahdollistajana. Ajan mittaan sijoittamisen avulla voi kerryttää varallisuutta, joka mahdollistaa esimerkiksi lyhennetyn työviikon, aikaisemman eläkkeelle jäämisen tai talven viettämisen ulkomailla. Käytännössä sijoittaminen voi vähentää rahan esteitä omien unelmien toteutumisen tiellä.

Harva sijoittaa pelkästään sijoittamisen vuoksi. Sen sijaan sijoittaminen toimii välineenä tavoitteiden saavuttamisessa ja haluttujen asioiden toteutumisessa.

Koska olet löytänyt tiesi tälle sivulle, oletan, että sijoittaminen kiinnostaa sinua ainakin jollakin tasolla. Todennäköisesti pohdit sijoittamisen kannattavuutta kohdallasi ja tässä kohtaa onkin hyvä katsoa eteenpäin ja miettiä, millaista elämää haluat tulevaisuudessa elää? Millaisia kokemuksia haluat kokea? Missä ja miten haluat asua? Minkälaisessa taloudellisessa tilanteessa haluat olla esimerkiksi 30 vuoden kuluttua?

Halusimme tai emme, raha liittyy vahvasti haluttuun elämään ja elämisen tasoon. Tässä piileekin sijoittamisen ydin: sijoittaminen toimii linkkinä sinun ja haluamiesi asioiden välillä. Tämä on juurisyy, miksi kannattaa sijoittaa.

Sijoittaminen toimii linkkinä sinun ja haluamiesi asioiden välillä. Tämä on juurisyy, miksi kannattaa sijoittaa.

Ymmärrä korkoa korolle -ilmiötä ja miten se käytännössä toimii

Korkoa korolle -ilmiötä on tärkeä ymmärtää sijoittamisen kannattavuuden näkökulmasta. Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sijoitetulle pääomalle kertyvä korko alkaa tuottaa korkoa ajan myötä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sijoituksen tuotot kasvavat entistä nopeammin, kun korko ansaitaan alkuperäisen sijoituksen päälle sekä kertyneelle korolle.

Ajan rooli on korkoa korolle -ilmiössä merkittävä: mitä pidempään sijoitat, sitä enemmän voit hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Esimerkiksi jos sijoitat 1000 euroa osakkeisiin ja saat 5 prosentin vuotuisen tuoton, ensimmäisen vuoden lopussa sinulla on 1050 euroa. Toisena vuonna saat 5 % tuoton sekä alkuperäiselle sijoituksellesi pääomalle että edellisen vuoden 50 euron tuotolle.

Kun vuodet kuluvat, sama ilmiö jatkuu eksponentiaalisesti, kunnes ajan ja tuottojen kertymisen vaikutus kasvaa merkittäväksi. Pitkällä aikavälillä korkoa korolle -ilmiö voi saada sijoitetun pääoman kasvamaan huomattavasti suuremmaksi kuin alun perin olit ehkä odottanutkaan.

Lyhyesti sanottuna: mitä pidempään sijoitat ja annat tuottojen kasvaa, sitä enemmän voit hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Lue lisää täältä

Todennäköisesti olet jo sijoittaja

Lähes jokainen suomalainen on jo sijoittaja, vaikkei sitä välttämättä tiedosta. Monesti kun puhutaan sijoittamisesta, yhdistetään sijoittaminen osake- ja rahastosijoittamiseen, mutta yhtä lailla oma omistusasuntokin on sijoitus.

Tämän lisäksi esimerkiksi meidän tulevat eläkkeet ovat kiinni eläkerahastoissa ja eläkkeesi tullaan suurella todennäköisyydellä maksamaan sijoitustuotoilla. Eläkevaroja sijoitetaan, jotta eläkkeiden maksamiseen olisi myös tulevaisuudessa riittävästi varoja. Mitä paremmin eläkesijoitukset tuottavat, sitä pienempi on tarve korottaa eläkemaksuja. Vice versa.

Lisäksi pankki sijoittaa tililläsi olevia varoja eteenpäin ja luovat uutta rahaa talletustesi avulla. Myös esimerkiksi S-Pankin omistajaosuus on sijoitus osuuskaupan pääomaan, jonne olet lukinnut rahaa ja saat vastavuoroisesti sijoittamallesi pääomalle joko vuosittain maksetun koron tai hyödyt muista S-Pankin tarjoamistaan eduista (lähivuosina osuuskaupat ovat poistaneet korkojen maksamisen lähes kokonaan. Jokunen vuosi sitten sai vielä hyvää korkoa useimmista).

Lopulta kun miettii asiaa, sijoittamista on arkisen elämisen ympärillä hyvinkin paljon.

Sijoittamisen suosio kasvaa suomalaisten keskuudessa

Sijoittamisen suosio on kasvanut viime vuosien aikana merkittävästi. Yhä useampi suomalainen kiinnostuu sijoittamisesta ja on ollut hienoa, että varsinkin nuoret ovat hypänneet mukaan.

Jos tutkitaan tilastoja tarkemmin, tällä hetkellä noin 35 prosentilla suomalaisista on osake- tai rahasto-omistuksia. Eli käytännössä joka kolmannella suomalaisella.

  • 1,9 miljoona suomalaista omistaa pörssiosakkeita ja/tai rahastoja.
  • Kaikkein yleisintä osake- ja rahastosijoittaminen on 35–44-vuotiaiden keskuudessa.
  • Suhteellisesti eniten kasvua on tapahtunut viime vuosina 16–34-vuotiaiden sekä yli 75-vuotiaiden keskuudessa.
  • Vaikka naisia on määrällisesti vähemmän kuin miehiä sijoittajina, tilastolliset tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset menestyvät sijoittamisessa usein paremmin kuin miehet.

Miten päästä alkuun sijoittamisessa?

Sijoittamisessa alkuun pääseminen ei vaadi kovin paljoa. Pääset alkuun, kun tutustut sijoittamisen perusteisiin, selvität tämänhetkistä taloudellista tilannettasi ja mahdollista summaa, jonka taloutesi antaa myöden sijoittaa.

Sen jälkeen valitse sopiva välittäjä, jonka kautta voit aloittaa sijoittamisen. Suomalaisten keskuudessa suosituin alusta on Nordnet, jossa pystyt sijoittamaan osakkeisiin ja rahastoihin. Tilin avaaminen Nordnetiin on ilmaista.

Ensimmäisestä sijoituksesta ei kannata ottaa liikaa stressiä tai tehdä aloittamisesta kynnyskysymystä. Jos esimerkiksi käyt kerran kuukaudessa ravintolassa tai leffassa, jonne kuluu 15-20 euroa, voit päättää jättää yhden kerran väliin ja siirtää kyseisen rahan sijoituksiin. Tämä on summa, joka ei todennäköisesti ole kovinkaan paljon pois taloudestasi, mutta saat sillä itsesi alkuun.

Kun olet päässyt liikkeelle, todennäköisesti kiinnostut aiheesta entistä enemmän, koska nyt et enää mieti sijoittamista, vaan olet jo sijoittaja.

Jos sinua kiinnostaa osakesijoittamisen aloittaminen, olemme kirjoittaneet aiheesta blogin: Mikä osake kannattaa ostaa ensimmäiseksi?

Lisäksi olemme kirjoittaneet kattavan tekstin rahastosijoittamisen aloittamisesta, jonka löydät täältä.

Jos haluat lukea lisätietoa siitä, mitä sijoittaminen on, suosittelemme lukemaan tämän tekstin.

Aloita sijoittaminen Nordnetissä!

Nordnet on yli 500 000 suomalaisen sijoittajan valinta.

Sijoita osakkeisiin tai aloita rahastosijoittaminen vain 15 eurolla!

*Sisältää kaupallisen linkin

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest

Seuraa Somessa

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Samankaltaiset postaukset

Jätä kommentti