Mitä IPO tarkoittaa
Mitä IPO tarkoittaa

Mitä IPO tarkoittaa? – IPO rautalangasta väännettynä

Tänä vuonna sana IPO on ollut paljon esillä. Tämän tekstin lukemisen myötä ymmärrät paremmin mitä IPO tarkoittaa.

IPO on lyhenne sanoista Initial Public Offering joka tarkoittaa yhtiön ensimmäistä listautumisantia, joka usein sanotaan selkokielisemmin pörssiin listautumisena.

Yhtiö listautuu pörssiin -> yhtiön osakkeet tulee kaikkien sijoittajien saataville

Listautumisen myötä yhtiö tuo osakkeensa julkisen kaupankäynnin kohteeksi arvopaperipörssiin. Arvopaperipörssi on mm. Helsingin pörssi (viralliselta nimeltään NASDAQ OMX Helsinki) tai esimerkiksi New Yorkin pörssi, joka on osakkeiden yhteenlasketulla markkina-arvolla mitattuna maailman suurin arvopaperipörssi. (Lähde: Wikipedia)

Kuinka listautumisantiin osallistutaan?

Ennen kuin varsinainen osakekauppa pörssissä alkaa, sijoittajat voivat merkitä yrityksen osakkeita itselleen listautumisannissa haluamansa määrän. Listautumisanneissa on aina pääjärjestäjä sekä merkintäpaikkoja, joissa listautumisantiin voi osallistua. Merkintäaika kestää tavallisimmillaan yksi tai kaksi viikkoa, jonka jälkeen selviää, kuinka monta osaketta sijoittaja sai annin yhteydessä (ei välttämättä niin paljon kuin oli alunperin merkinnyt, tästä lisää alempana).

Normaalisti listautumisen yhteydessä yhtiö kertoo vähimmäismäärän osakkeita, joita sijoittajan täytyy merkitä, jotta hän voi osallistua antiin. Tämän lisäksi sijoittajalla tulee olla riittävä määrä rahaa omalla sijoitustilillä, jotta merkintä voisi onnistua.

Toisin kuin normaalisti osakekauppaa tehdessä, pörssiin listautuva yhtiö maksaa merkinnästä aiheutuneet kaupankäyntikulut. (Jos yhtiön osakkeita ostaa/myy myöhemmin pörssissä, tulee kaupankäyntikulut maksaa normaalisti itse.)

Jos listautumisannin kysyntä on erittäin suurta, voidaan se keskeyttää aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Tämän takia annin merkitsemisen kannalta kannattaa olla ajoissa liikkeellä jos haluaa varmistaa listautuvan yhtiön osakkeiden saamisen.

Noin 1-2 viikon kuluttua merkinnästä sijoittaja saa tietää, kuinka monta osaketta hän lopulta listautumisen yhteydessä sai; niin paljon kuin alun perin merkitsi ja halusi vaivain osan siitä. Tästä muutaman päivää eteenpäin ja kyseisen yhtiön oakkeita voi ostaa pörssistä myös ne sijoittajat, jotka eivät listautumisantiin osallistuneet.

Mitä ylimerkitty listautumisanti tarkoittaa?

Toisinaan yhtiön listautumisannin yhteydessä puhutaan ylimerkinnästä. Tämä tarkoittaa sitä, että sijoittajat ovat merkinneet osakkeita enemmän kuin niitä on saatavilla. Eli kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa.

Yhtiön kannalta ylimerkintä on positiivinen asia, koska se kertoo, että sijoittajat ovat kiinnostuneet yhtiöstä ja sen osakkeesta. Sijoittajien kannalta tässä kinkkistä on se, etteivät sijoittajat aina saa niin montaa osaketta kuin olivat merkinneet. Sijoittaja ei kuitenkaan menetä rahojaan, vaan ylimääräiset merkintärahat palautetaan takaisin ja sijoittaja maksaa vain niistä osakkeista, jotka hän lopulta sai.

Jos taas sijoittajat merkitsevät itselleen suuria määriä osakkeita eikä tule ylimerkintää, silloin sijoittajat saattavat ryhtyä myymään suuria määriä osakkeita pois, jolloin osakkeen arvo voi laskea jopa alle sen mitä listautumishinta oli.

Miksi yhtiöt listautuvat julkiseen pörssiin?

Siihen voi olla moniakin syitä. Yleisimpiä ovat lisäpääoman hankkiminen myymällä yhtiön osakkeita suuremmalle yleisölle. Näin voidaan laajentaa yhtiön liiketoimintaa ja päästä ns. uudelle levelille. Toinen syy voi olla riskin laajentaminen ja kolmas syy voi olla voittojen lunastaminen. Syynsä kullakin ja syyt kannattaa aina selvittää jos meinaa sijoittaa listautuvaan yhtiöön.

Pörssiin listautuminen ei kuitenkaan ole yhtiöille mitään lasten leikkiä tai tapahdu yhdessä yössä. Se voi vaatia kuukausia tai joskus jopa vuosia. Tämä siksi, että yrityksen on varmistettava, että sen kirjanpito, hallinnointi ja sisäiset menettelyt noudattavat sen arvopaperipörssin sääntöjä, johon se on listautumassa. (Lähde: capital.com)

Miksi sijoittaa listautuvaan yhtiöön?

Sijoittajalle listautumisanti tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa ensimmäisten joukossa kiinnostaviin yhtiöihin ja hyötymään kasvusta pörssitaipaleen alusta lähtien. Kannattaa kuitenkin muistaa, että listautuvaan yhtiöön sijoittaminen on melko riskaabelia ja siihen liittyy epävarmuutta (kuten juurikin se, että sijoittajat ryhtyvät myymään osakkeita suurin määrin pois ja osakkeen arvo laskee).

Jos listautumisantiin osallistuminen kiinnostaa, kannattaa perehtyä tarkasti ja huolella yhtiön toimintaan ja motiiveihin listautua. Listautumisannin yhteydessä sijoittajille tulee myös saataville tärkeää materiaalia, kuten markkinointiesite ja listalleottoesite, joihin kannattaa perehtyä ajan kanssa.

Tänä vuonna listautumisia on tapahtunut jo yhteensä 13 ja syksyn aikana on useita luvassa. Tuorein listautuja oli EcoUp, joka listautui 1.9.2021.

Lue myös nämä:

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest

Seuraa Somessa

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Samankaltaiset postaukset

Jätä kommentti