Kuka huolehtii taloudestasi jos et siihen enää itse pysty?
Kuka huolehtii taloudestasi jos et siihen enää itse pysty?

Kuka huolehtii taloudestasi jos et siihen enää itse pysty?

Ómasta taloudesta huolehtiminen on elämänmittainen matka, joka vaatii säännöllistä suunnittelua ja tarkkaavaisuutta. Kun pyrkii pitämään talouden tasapainossa, panostaa vaurastumiseen ja varautuu tulevaisuuteen – esimerkiksi eläkepäivien turvaamiseksi tai taloudellisen vapauden saavuttamiseksi – voi nauttia taloudellisesta hyvinvoinnista ja elää vähemmällä stressillä. Elämä voi kuitenkin tuoda eteen odottamattomia tilanteita, joissa ei enää pysty hoitamaan omaa taloutta tai varallisuutta. Näihin hetkiin onkin hyvä varautua etukäteen.

Usein tilanteet, joissa talouden hoitaminen vaikeutuu, johtuvat sairauden tai vamman aiheuttamasta toimintakyvyn heikkenemisestä. Ikääntyessä fyysinen ja henkinen toimintakyky saattavat heikentyä, jolloin voi tarvita apua talousasioiden hoitamiseen. Tämä apu voi olla tarpeen hetkellisesti, pidempään tai pysyvästi. Siksi on tärkeää pohtia etukäteen, kuka voisi auttaa talousasioiden hoitamisessa, jos ei siihen enää itse kykene.

Olet ehkä saattanut kuulla, että toisen henkilön asioita voi hoitaa valtakirjan avulla. Lainsäädännön näkökulmasta valtakirjan käyttö voi kuitenkin olla hankalaa ja osittain epävarmaa. Pankkiasioiden hoitaminen vaatii yksilöidyn valtakirjan tai edunvalvontavaltuutuksen, sillä pelkkä avoin valtakirja ei riitä. Myöhemmin käymme läpi, mitä edunvalvontavaltuutus tarkoittaa. Lisäksi on olemassa kolmas vaihtoehto: yleinen edunvalvonta, joka on käytettävissä yksilöidyn valtakirjan ja edunvalvontavaltuutuksen ohella.

Millaisia uhkia on olemassa omaan talouteemme liittyen?

Sijoituksista huolehtiminen

Jos on sijoittanut elämänsä aikana ja kerryttänyt merkittävää varallisuutta, sijoitusten seuranta ja hoito ovat keskeisiä varallisuuden säilyttämiseksi. Sijoitukset voivat vaatia säännöllistä huomiota salkun sisällöstä riippuen, jotta sijoitusten arvo ei pääse laskemaan merkittävästi. Vaikka on hyvin epätodennäköistä, että sijoitukset menettäisivät arvonsa kokonaan, markkinoiden vaihtelut voivat silti vaikuttaa niiden arvoon.

Jos ei itse enää kykene huolehtimaan sijoituksista, on hyvä varautua siihen ennakolta. Edunvalvontavaltuutus voi olla ratkaisu, jolla voi varmistaa, että sijoitusten hoitoon nimetään luotettava henkilö. Tällöin voi varmistua siitä, että sijoituksia hallitaan vastuullisesti myös silloin, kun itse ei enää kykene tekemään taloudellisia päätöksiä.

Kiinteä omaisuus ja arvon säilyttäminen

Kiinteästä omaisuudesta, kuten asunnoista, on huolehdittava säännöllisesti, jotta niiden arvo säilyy. Taloyhtiön osakkeenomistajana on tärkeää osallistua taloyhtiön päätöksentekoon ja pysyä ajan tasalla kiinteistön kunnossapidosta. Jos kiinteistössä ilmenee korjauksen tarpeita tai vuokraa on tarpeen korottaa, nämä asiat on hyvä hoitaa ajoissa, jotta omaisuuden arvo ei laske.

Jos ei enää kykene hoitamaan kiinteää omaisuutta, edunvalvontavaltuutus voi tarjota ratkaisun siihen, että omaisuuden hallinta siirtyy luotetulle henkilölle. Tämä henkilö voi huolehtia, että kiinteästä omaisuudesta huolehditaan, ja että mahdolliset tuotot hoidetaan oikein.

Taloudellinen hyväksikäyttö

Jos tulee tilanne, jossa ei enää pysty huolehtimaan taloudestaan, voi olla luonnollista hakea apua lähipiiristä. Avun saaminen on tärkeää, mutta on myös välttämätöntä valita huolellisesti, kuka hoitaa talousasioita, sillä väärinkäytöksen riski on aina olemassa. Verkkopankkitunnuksia tai pankkikortteja ei koskaan tule luovuttaa heppoisin perustein muille, sillä ne ovat henkilökohtaisia tietoja.

Taloudellisen hyväksikäytön välttämiseksi turvallinen vaihtoehto on käyttää yksilöityä valtakirjaa tai edunvalvontavaltuutusta. Näillä keinoilla voi varmistaa, että talousasioita hoidetaan asianmukaisesti ja luotettavasti, jos itse ei enää kykene siihen. Näin voi tukea sitä, että taloudelliset asiat pysyvät hyvässä hoidossa ilman riskiä hyväksikäytöstä.

Erilaiset sopimukset, liittymät ja vakuutukset – Vältä turhia kuluja

On tärkeää pitää tarkkaa kirjaa kaikista voimassa olevista sopimuksista, liittymistä ja vakuutuksista. Näin voi varmistaa, ettei maksa turhista palveluista tai sellaisista sopimuksista, joita ei enää tarvitse. Kilpailuttamalla sopimuksia säännöllisesti voi löytää edullisempia vaihtoehtoja ja säästää rahaa. Talouden hallinnassa pysymistä tukee, että tietää tarkalleen, mihin rahat kuluvat, ja että osaa tehdä tarvittavat muutokset ajallaan.

Jos ei enää itse pysty huolehtimaan näistä asioista, voi olla hyödyllistä valmistautua etukäteen edunvalvontavaltuutuksen avulla. Tällöin nimetty henkilö voi hoitaa puolestasi sopimusten ja vakuutusten hallinnan, kilpailutuksen ja irtisanomisen. Näin varmistetaan, että laskut tulee maksettua, raha ei valu tarpeettomiin kuluihin ja talous pysyy tasapainossa, vaikka itse ei enää pystyisikään seuraamaan näitä asioita aktiivisesti.

Miten varautua tulevaan?

Kuten jo aiemmin mainittiin, tulevaan kannattaa varautua. Voi olla, että varautuminen on täysin turhaa, mutta hukkaan se ei mene, jos homma ei menekään suunnitelmien mukaan. 

Edunvalvontavaltuutus antaa mahdollisuuden määrätä, kuka saa hoitaa taloudellisia asioita tilanteessa, jossa henkilö ei itse enää kykene asioitaan hoitamaan. Edunvalvontavaltuutus mahdollistaa, että joku itse valittu läheinen henkilö hoitaa asioita, jos ei siihen enää itse kykene. Sen lisäksi, että saa itse valita asioita hoitavan henkilön, saa myös määrätä, mitä asioita kyseinen henkilö voi hoitaa ja miten asioita on hoidettava. Tarvittaessa voi antaa esimerkiksi omaisuuden hoitamisen osalta tarkempia toimintaohjeita valtuutetulle, mikä on suuri apu asioiden hoitamisessa varsinkin silloin, jos valtuuttajalla on esimerkiksi erilaista sijoitusvarallisuutta, jota hän toivoo hoidettavan tietyllä tavalla.

Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, joka astuu voimaan Digi- ja väestötietoviraston vahvistamana vain siinä tapauksessa, jos lääkäri toteaa valtuuttajan toimintakyvyn heikentyneen niin merkittävästi, ettei omista asioista pysty enää itsenäisesti huolehtimaan. Lääkärinlausunto ja lain muotoseikat huomioiden tehty edunvalvontavaltuutus toimitetaan DVV:lle eli Digi- ja väestövirastolle, joka vahvistaa valtuutuksen.  

Jos lähipiirissä ei ole ketään, jonka kanssa voisi solmia edunvalvontavaltuutuksen, on tällaisia tilanteita varten olemassa myös yleinen edunvalvonta. Edunvalvontavaltuutettu on aina yksityishenkilö, kun taas yleinen edunvalvoja on valtion virkamies. 

Lue myös: Edunvalvontavaltuutus – miksi se kannattaa?

Ohje omaiselle, jos läheisen toimintakyky heikkenee

Kokosimme alle muutaman kohdan listan, jota jokaisen kannattaa tarkastella itseään tai läheistään ajatellen sen varalta, että oma toimintakyky heikkenee: 

  • tee itsellesi lista varallisuudestasi, pankkitilit, kiinteistöt ja sijoitukset
  • tee lista sopimuksista, tilauksista, vakuutuksista yms, kaikki mihin kuluu rahaa, jotta sopimukset voidaan tarvittaessa irtisanoa
  • mieti ja keskustele läheistesi kanssa rahasta – kenen haluaisit hoitavan asioitasi
  • puhukaa ja miettikää edunvalvontavaltuutusta

Edunvalvontavaltuutuksen teko on myös palvelus läheisille. Se helpottaa asioiden hoitoa sekä vähentää niiden hoitoon liittyvää byrokratiaa. 

Lue myös:

kunnes lakitoimisto

Niina Kosunen

Lakimies, OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lakitoimisto Kunnes apunasi

Varaa maksuton 15 minuutin tapaaminen lakitoimisto Kunneksen Niinan kanssa. Tapaaminen voidaan järjestää kokonaan etänä.

Lakitoimisto Kunnes tarjoaa laajasti palveluita elämän eri tilanteisiin:

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest

Seuraa Somessa

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Samankaltaiset postaukset

Miten rahaston arvo määräytyy

Miten rahaston arvo määräytyy?

Rahastosijoittaminen on yksi suosituimmista sijoitusmuodoista, sillä se tarjoaa suhteellisen matalan kynnyksen hypätä mukaan sijoittamiseen. Alkuun

Jätä kommentti

Varaa maksuton 15 minuutin kartoituskeskustelu Lakitoimisto

kunneksen kanssa

Alkukartoituskeskustelun avulla selvität, mitkä oikeudelliset sopimukset ovat oleellisia juuri omalla kohdallasi. Keskustelu toteutetaan etänä yhdessä Lakitoimisto Kunneksen Niina Kosusen kanssa. Keskustelu ei sido sinua mihinkään.