mikä on perintövero
mikä on perintövero

Mikä on perintövero ja miten se määritetään?

Perintövero tarkoittaa veroa, jota maksetaan perittävästä omaisuudesta. Perintöverovelvollisia ovat perilliset sekä testamentin kautta omaisuutta perivät henkilöt. Perintöveron ja verovapaan osuuden määrä määräytyvät sen mukaan, mihin veroluokkaan perijä kuuluu.

Miten verottaja saa tiedon perinnön määrästä?

Perinnön arvo määritetään perunkirjoituksessa, jossa selvitetään vainajan omaisuuden ja velkojen arvo kuolinpäivän mukaan. Perintövero määräytyykin siis perunkirjoituksen mukaan.

On määritetty, että perukirja tulee toimittaa kuukauden kuluttua sen laatimisesta verotoimistoon. Perukirjan perusteella verottaja tekee lopulta päätöksen maksettavien verojen määrästä. 

Paljonko perintöveroa kuuluu maksaa?

Suomessa perintövero määräytyy kahden veroluokan mukaan. Perintöveroluokka määrittyy sukulaissuhteen mukaan, ja verovapaa osuus määräytyy veroluokan mukaan. Veroluokat ovat: 

  • Veroluokka I: Tähän kuuluvat vainajan lapset, aviopuoliso, avopuoliso (jos heillä on yhteinen lapsi tai he ovat olleet avioliiton omaisessa suhteessa vähintään viisi vuotta), lapsenlapset, vanhemmat ja isovanhemmat.
  • Veroluokka II: Tähän kuuluvat muut sukulaiset ja muut henkilöt, kuten sisarukset, serkut, ystävät jne.

Perintöveron vapaaosuus tarkoittaa osuutta perinnöstä, josta ei tarvitse maksaa veroa. Eli jos saat perintöä vähemmän kuin ohessa kerrotut summat ovat, on perintö sinulle verovapaata.  Perintöveron vapaaosuudet Suomessa ovat seuraavat:

  • Veroluokka I: 20 000 euroa
  • Veroluokka II: 3 000 euroa

Hyödynnä verottajan perintöverolaskuria

Entä miten määrittyy perintöveron määrä?

Perintöveron määrä määräytyy prosentuaalisesti sen mukaan, kuinka suuri perittävä summa on ja mihin veroluokkaan kuulut. Perintövero lasketaan perintöosuuden arvon perusteella, josta on vähennetty mahdollinen vapaaosuus. Veroluokat ovat: 

Veroluokka I:

  • 0–20 000 euroa: 0 % (vapaaosuus)
  • 20 001–40 000 euroa: 7 %
  • 40 001–60 000 euroa: 10 %
  • 60 001–200 000 euroa: 13 %
  • Yli 200 000 euroa: 16 %

Veroluokka II:

  • 0–20 000 euroa: 0 % (vapaaosuus)
  • 20 001–40 000 euroa: 19 %
  • 40 001–60 000 euroa: 25 %
  • 60 001–200 000 euroa: 29 %
  • Yli 200 000 euroa: 33 %

Perintövero tulee maksettavaksi vasta useamman kuukauden kuluttua vainajan kuolemasta. Perintöveropäätös tulee noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun perunkirja on toimitettu verottajalle. Itse vero erääntyy maksettavaksi useimmiten kahdessa erässä, kolmen ja kuuden kuukauden sisällä päätöksestä. Pisimmillään perintöveron maksuun voi siis kulua aikaa vuosi vainajan kuolemasta. 

Voiko perintöveron välttää?

Perintöveroa ei voi aina välttää, mutta vainaja voi omaa testamenttia laatiessaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, mihin veroportaalle perillinen tulee saamallaan omaisuudella kuulumaan. Jos vainaja laatii testamentin yhdessä ammattilaisen kanssa, osaa ammattilainen ottaa myös verotukselliset näkökulmat huomioon.

Testamentti mahdollistaa esimerkiksi omaisuuden “pilkkomisen” useammalle eri perinnönsaajalle, jolloin jokaisen saajan perinnön määrä ja täten myös perintöveron määrä jää pienemmäksi.

Testamentti mahdollistaa myös esimerkiksi hallintaoikeuden pidättämisen leskelle johonkin tiettyyn omaisuuteen, jolloin lesken hallintaoikeus pienentää omaisuuden saajien perintöverorasitetta. Hallintaoikeus esimerkiksi mökkiin tai asunto-osakkeeseen tarkoittaa sitä, että leski saa hallita ja käyttää kyseistä hallintaoikeuden alaista omaisuutta, mutta hän myös vastaa käytöstä aiheutuneista kustannuksista kuten yhtiövastikkeesta ja vesi- ja sähkökustannuksista.

Hallintaoikeuden pidättämisen verohyödyn määrään vaikuttaa moni seikka, joten hallintaoikeus ei välttämättä aina tuo niin merkittäviä verohyötyjä kuin äkkiseltään moni ajattelee. Hallintaoikeus tuo myös omat haasteensa, koska esimerkiksi mökin myyminen ei ole mahdollista ilman, että sekä hallintaoikeuden haltija että mökin omistukseensa saaneet myötävaikuttavat mökin myyntiin.

Mikäli hallintaoikeuden haltija on menettänyt oikeustoimikelpoisuutensa eikä hän tästä syystä ole kykenevä ymmärtämään mökkikaupan merkitystä, ei mökkikauppaa voi tehdä, ellei sitten kaikilla osapuolilla on tämän tyyppistä kauppaa mahdollistavaa edunvalvontavaltuutusta. Hallintaoikeus voi siis aiheuttaa käytännön tasolla myös ongelmia eikä sitä tule mitenkään automaationa käyttää verohyödyt tavoitteena. 

Jos mietit testamentin tekoa, varaa maksuton 15 minuutin alkukartoituskeskustelu Lakitoimisto Kunneksen kanssa ja voit saada ammattilaisen mielipiteen, onko testamentti juuri sinun kohdallasi hyvä vaihtoehto! 

Lue myös:

kunnes lakitoimisto

Niina Kosunen

Lakimies, OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lakitoimisto Kunnes apunasi

Varaa maksuton 15 minuutin tapaaminen lakitoimisto Kunneksen Niinan kanssa. Tapaaminen voidaan järjestää kokonaan etänä.

Lakitoimisto Kunnes tarjoaa laajasti palveluita elämän eri tilanteisiin:

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest

Seuraa Somessa

Uusimmat postaukset

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Samankaltaiset postaukset

Miten rahaston arvo määräytyy

Miten rahaston arvo määräytyy?

Rahastosijoittaminen on yksi suosituimmista sijoitusmuodoista, sillä se tarjoaa suhteellisen matalan kynnyksen hypätä mukaan sijoittamiseen. Alkuun

Jätä kommentti

Varaa maksuton 15 minuutin kartoituskeskustelu Lakitoimisto

kunneksen kanssa

Alkukartoituskeskustelun avulla selvität, mitkä oikeudelliset sopimukset ovat oleellisia juuri omalla kohdallasi. Keskustelu toteutetaan etänä yhdessä Lakitoimisto Kunneksen Niina Kosusen kanssa. Keskustelu ei sido sinua mihinkään.