asuntosijoittaja
asuntosijoittaja

Minustako asuntosijoittaja?

Olin jo pitkään haaveillut, että rahastojen ja muiden sijoitusten lisäksi alkaisin kasvattaa omaa varallisuuttani myös sijoitusasuntojen avulla. Kuten monet ovat sanoneet aiemminkin, asunnot ovat selkeästi käsitettävä omaisuusluokka. Rahastoja et pysty fyysisesti näkemään, mutta sijoitusasunnon näet ja pystyt sen seinää koskettamaan. Rahasi (tai pankin rahat) ovat silloin konkreettisemmin kiinni seinässä.

Sen lisäksi asunnot ja sisustus ovat aina kiehtoneet minua. Minusta on ihanaa vierailla ihmisten kotona ja nähdä millaisia kodit ovat sisältäpäin. Inspiroidun kauniista esineistä ja sisustuksista. Rakastan lenkkeillä mukavilla asuinalueilla, katsella taloja ja kuvitella asukkaat ja perheet koteihinsa. Talvipakkasessa illan tullen tehty lenkki tuo mukavan, lämpimän ja turvallisen olon, kun näen valot kotien ikkunoissa. Myös omassani.

Näistä syistä selkeä jatkumo vaurastumisen matkallani olikin asunnot.

Miten päästä alkuun?


Ennen kuin uskalsin oikeasti hypätä ja ottaa lainan niskoilleni, emmin ja varmasti odotin liiankin kauan. Uskon kuitenkin, että asiat tapahtuvat, kun on tarkoitus. Otin vuoden 2022 tavoitteeksi, että hankin ensimmäisen sijoitusasuntoni. Tavoite toteutui marraskuun loppupuolella, joten melkein kalkkiviivoilla oltiin vuoden kanssa, mutta tavoite toteutui.

Sitä ennen olin jo useamman vuoden lukenut asuntosijoittamisesta kertovia kirjoja, kuunnellut podcasteja, seurannut hakuvahdeista tipahtavia kiinnostavia kohteita. Kävin muutamassa näytössä, joista pystyin heti sanomaan, että ihan ok asunto paperilla ei tuonut oikeaa fiilistä. Tai paremminkin: ne eivät jääneet mieleen millään tavalla.

Tuo vuosi 2022 oli kuitenkin siinä mielessä käänteentekevä, että päätin oikeasti hankkia ensimmäisen sijoitusasuntoni, tuli mikä tuli. Päätin siinä samalla hyväksyä myös sen, etten koskaan tulisi täysin valmiiksi opiskelemalla kirjoista, webinaareista tai podcasteista. Muiden ihmisten kertomukset, niin kiinnostavia kuin ovatkin, eivät kuitenkaan saa minua tietyn pisteen yli. Viimeinen loikka on aina tietysti otettava itse.

Haaveilu sikseen, tekemällä oppii!

Koska lainapäätös pankilta oli käytännössä koko ajan voimassa, oli helppo ottaa viimeinen askel. Päätin viimein sen yhden asunnon nähtyäni laittaa nimeni kauppakirjaan ja lainapapereihin.

Olin seurannut pidempään Sijoitusasunnot.comin ilmoittelua. Katsoin tarkkaan heiltä myyntiin tulleen kohteen tiedot. Itse asiassa taisin kerran varatakin Jyväskylästä yhden asunnon, mutta päädyin silloin kuitenkin pakittamaan, sillä minulla ei ollut tarpeeksi paikallistuntemusta alueesta.

Näin myös uutisista, että he olivat ostaneet enemmänkin kohteita Tampereelta, joten jäin odottelemaan niitä. Tampere tuntui oikealta paikalta aloittaa asuntosijoittaminen paikallistuntemuksen ja kaupungin suosion takia. Kun sain sähköpostiini tiedon, että seuraavana päivänä tulisi sopivalla sijainnilla olevasta kohteesta asuntoja tarjolle, laitoin itselleni hälytyksen kalenteriin, jotta varmasti muistaisin olla paikalla.

Silti en saanut napattua juuri haluamaani asuntoa, mutta toisen lähes yhtä kiinnostavan sain. Pian varaamisen jälkeen minulle soitettiin ja laitettiin lisämateriaalia asunnosta. Käytyäni niitä läpi ja pohdittuani asiaa, tiesin, että juuri kyseinen asunto ei olisi kuitenkaan se oikea. Kerroin tämän Sijoitusasuntojen yhteyshenkilölle. Hän kysyikin sitten, kiinnostaisiko mahdollinen flippikohde. Olimme miehen kanssa ajatelleet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että ehkä jossain vaiheessa flippikin tulisi kyseeseen, muttei ehkä ihan vielä. Sovimme kuitenkin näytön asunnolle.

Meidän ei tarvinnut kuin nähdä kaunis, yli 100-vuotias kerrostalo, upea porttikongi ja sisäpiha, niin olimme jo myytyjä. Koko asuinrakennus ja asunto oli upea. Oli otettava vihdoin hyppy tuntemattomaan ja ostettava ensimmäinen sijoitusasunto. Koska lainapäätös pankilta oli käytännössä koko ajan voimassa, oli helppo ottaa viimeinen askel.

Päätimme, että ensin pyrimme vuokraamaan asunnon ja teemme kattavamman remontin myöhemmin. Asunnosta tuli mitä ilmeisimmin monelle muullekin se fiilis ja jo noin viikon päästä kauppakirjojen kirjoittamisesta olin tehnyt elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen.

Ensimmäinen tuskin jäänee viimeiseksi

Vuokralainen halusi muuttaa lähes heti asuntoon, joten edes pikkufiksailuja emme asuntoon ehtineet tehdä. Eikä tullut myöskään tyhjiä kuukausia. Vuokralainen muutti toiselta paikkakunnalta ja kävimme hänen kanssaan pari päivää muuton jälkeen alkutarkastuksen läpi. Sen lisäksi halusin omasta puolestani toivottaa hänet tervetulleeksi uuteen kotikaupunkiin ja tein hänelle asioita helpottamaan useampisivuisen oppaan, jossa kerrottiin yleisiä muistettavia asioita, vuokraan ja taloon kuuluvia asioita sekä Suomen vuokranantajien opasta mukaillen muutamia kohtia. Viimeiseksi halusin vielä jotain ekstraa ja koska asunto sijaitsee upean kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä, toivotin hänet tervetulleeksi seuraavan viestin saattelemana.

”Yli 100-vuotias Tampereen historiaa huokuva talo ja minä toivotamme sinut tervetulleeksi uuteen kotiin ja uuteen kotikaupunkiin. Kaikki Tampereen mahtavuudet ovat aivan kätesi ulottuvilla. Nauti niistä täysin siemauksin ja rakastu Tampereeseen. Mitä ikinä tulee mieleen uuden kotisi suhteen, voit aina olla yhteydessä.”

Kävin myös Suomen Vuokranantajien tarjoaman Hyvä vuokranantaja -kurssin, jotta jatkossa minun on entistä helpompi ja varmempi olo vuokranantajana.

Koska vuokraus meni lähes hämmentävän helposti ja nopeasti, on seuraava kohde jo hakusessa. Etuoven selailu ei ole ainakaan vähentynyt yhtään ensimmäisen sijoitusasunnon hankinnan jälkeen. Mielessä vilisee myös kaikki mahdolliset vaihtoehdot yrityksen perustamisesta toiselta asunnon vuokraamiseen ja sen laittamiseen AirBnB:hen.

Kun ensimmäinen, pelottavakin askel tämän touhun kanssa on vihdoin otettu, on selvää, että homma jatkuu ja kasvaa. Tiedän kuitenkin, että minun on vielä selkeytettävä strategiani ja tehtävä pitävät laskelmat ihan jo tulevia lainaneuvottelujakin varten. Seuraavan oikean kohteen osuessa kohdalle ei tarvitse sitten jäädä empimään.

Mitä tehdä ensimmäistä sijoitusasuntoa harkitessa?

Jos olet vähääkään kuin minä, tee ainakin nämä ja aloita asuntosijoittaminen:

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
WhatsApp
Email
Virva

Virva

Tervetuloa blogiini!

Olen markkinointihenkinen monialainnostuja ja kahden tytön äiti. Tasapainoilen ruuhkavuosien, hyvän arjen ja elämysten välillä.

Sijoittamisen ja säästämisen muutama vuosi sitten ymmärrettyäni, ettei työtä tekemällä varsinaisesti rikastu. Rahat täytyy käyttää järkevästi ja laittaa niitä kasvamaan itsekseen. Tulevaisuudessa tilin saldo ei saa sanella tekemisiä ja ajankäyttöä.

Nautin ajasta perheen ja ystävien kanssa, rakkaimmat harrastukset vievät luontoon, rinteeseen tai padel-kentille.

Seuraa Instagramissa
Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirjeemme

Ilmoitamme sinulle ensimmäisten joukossa uusista tapahtumistamme ja 

Etsi sivuilta

Virvan aiemmat postaukset

medialukutaito

Medialukutaito

Olen jo pidemmän aikaa seurannut median kirjoittelua tietyistä aloista. Täysin omien mielenkiinnon kohteideni mukaan kiinnitän

verkostoituminen

Verkostoitumisen voima

Vaikka verkostoitumisella saattaa olla korvissasi negatiivinen sointi, sillä on kuitenkin paljon hyviä ominaisuuksia, jonka vuoksi sitä kannattaa tehdä. Ja hei, verkostoidut joka tapauksessa, halusit tai et. (Ellet täysin erakoidu.)

nainen tarvitsee omaa aikaa

Nainen tarvitsee omaa aikaa!

Välillä on pakko päästä olemaan vain minä itse ilman muita leimoja tai oletuksia ja odotuksia äitinä tai vaimona. Millaista henkistä pääomaa nainen saa, kun lähtee itsekseen matkalle? Lue lisää.

Jätä kommentti

Lataa ILMAINEN talouden-hallintapohja

Excel-pohja sisältää kuukausibudjetin, nettovarallisuuslaskelman, vuosiseurannan sekä yksittäisten kulujen seurantaa helpottavan taulukon.

*Lataamisen yhteydessä liityt sisäpiiriimme. Voit poistua milloin tahansa parilla klikkauksella.